"Pienyrittäjien tulevaisuus luonnontuotealalla Lapissa on valoisa"

Kolmekymppinen Sanna Jämsä Kemijärveltä on hurmannut herkuttelijoita ympäri Suomen lappilaisilla vaahtokarkeillaan.
 

Mikä on tarina vaahtokarkkien taustalla?

"Ajatus vaahtokarkeista lähti viisivuotiaan tyttäreni toiveesta saada syntymäpäivilleen vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja. Rakastan touhuta keittiössä ja aloin etsimään tietoa vaahtokarkkien teosta. Muutaman kokeilun jälkeen puolukkavaahtokarkki oli syntynyt", kertoo Sanna.

Puolukkavaahtokarkkien synttäreillä saaman suuren suosion jälkeen Sanna tutkaili karkkimarkkinoita ja totesi ettei vastaavia tuotteita ole.

"Tuotekehitystyötä on nyt tehty vuoden päivät opiskelujen ohella. Olen käynyt myyntitapahtumissa tekemässä koemarkkinointia. Kokemukset ovat olleet positiivisia", kertoo nuori yrittäjä.

Tällä hetkellä vaahtokarkkituoteperheeseen kuuluu makuina puolukka, pohjoinen niittymaarianheinä, mustikka, karpalo ja arktinen voimakasvi väinönputki.

Herkkusuiden iloksi Sannan Jämsän valmistamia lappilaisia vaahtokarkkeja oli tarjolla myös House of Lapland järjestämässä Lappi.NYT -tapahtumassa syyskuun alussa Helsingissä.  

Ajatuksena vaahtokarkkitaikurilla on kehittää vaahtokarkeista luksustuoteperhe, jonka kohderyhmänä laatutietoiset herkuttelijat, matkailijat sekä ravintolat. Tavoitteena on saada tuotteet myyntipaikkoihin ympäri Suomea sekä ulkomaille.
 

Mistä ajatus ja rohkeus lähteä kohti luonnontuotealan yrittäjyyttä?

"Pari vuotta sitten maalle muuton jälkeen aloin miettiä miten voisin siellä työllistää itseni. Ja vastaushan oli aivan silmien edessä -  metsä!", huudahtaa Sanna.
 

Sillä tiellä ollaan ja kyllä luonto sekä luonnonantimet ovat vieneet mennessään.

Sanna tutki kouluttautumismahdollisuuksia alalle ja huomasi ilokseen, että luonto- ja ympäristöalan perustutkinto alkoi sopivasti Kemijärvellä tammikuussa 2014. Sanna valmistuu luonnonvaratuottajaksi joulukuussa 2016 ja sen jälkeen hänellä on tarkoitus kehittää omaa yritystoimintaa.

Sanna kiittelee Lapin ammattiopiston Kemijärven toimipistettä laadukkasta opetuksesta:

"Opettajat Anu Tossavainen ja Airi Pirttijärvi-Virtanen ovat vakuuttaneet minut omalla ammattitaidollaan sekä aidolla kiinnostuksellaan luontoa ja luonnontuotealaa kohtaan."

 

Millaisena näet pienyrittäjien tulevaisuuden Lapissa?

Sannan mukaan verkostoitumalla toisiin pienyrittäjiin on täältä pohjoisesta hyvät mahdollisuudet ponnistaa isoillekin markkinoille.

"Lapissa vuodenajat ovat ainutlaatuisia. Puhtaista pohjoisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita voi ylpeänä markkinoida", Sanna iloitsee.

Tulevana yrittäjänä Sanna toivoo mahdollisuuksia kouluttautua luonnontuotealalla eteenpäin, yrittäjän näkökulmista katsoen ja käytännön yrittäjyyteen keskittyen.

"Luonnontuotealan suurimmat haasteet näen luonnontuotteiden markkinointiin ja toimitusvarmuuteen liittyen", pohtii Sanna.

Yrittäjyyden kehittäminen on kaiken A ja O!

Lappia ja sen maaseutua kehitetään vahvasti modernin aluekehittämisen klusterimallin johdolla. Yksi Arctic Smartness -brändin alla toimivista klustereista on arktinen älykäs maaseutuverkosto -klusteri, jonka vetäjänä toimii Johannes Vallivaara ProAgrialta. Maaseutuklusteri lähtee luomaan kokonaisvaltaisesti uudenlaisia arvoverkostoja maaseudun elinvoimaisuuden mahdollistamiseksi. Klusterin kaikki toimet pyrkivät tukemaan kannattavan liiketoiminnan kehittymistä.

- Maaseutuklusterin tehtävänä on tarttua asioihin ja lähteä viemään niitä ponnekkaasti eteenpäin. Luomme ennakkoluulottomasti uutta maaseutuparadigmaa, jossa maaseutu on monipuolinen, elävä, liiketoiminnallinen kokonaisuus ja ihmiset siellä voivat hyvin, taustoittaa Vallivaara.
Yhdessä tekemällä maaseutuklusteri pystyy luomaan resursseja uudelle elinkeinotoiminnalle ja synnyttämään siten energia-alan yrittäjyyttä Lappiin.

Maaseutuklusterin suurena missiona on pysäyttää pääomapako maaseudulta, ja energian ostaminen maaseudun ulkopuolelta on taas suurin pääomapakoa aiheuttava tekijä. Tämän vuoksi maaseutuklusteri onkin ottanut yhdeksi kehityksen kärjeksi hajautetun uusiutuvan energian ja siihen liittyvän yrittäjyyden kehittämisen Lapin maaseudulla.

Yhdessä tekemällä visiota kohti

Lapissa on viime aikoina ollut positiivinen pöhinä aluekehittämisen ja uusiutuvan energian ympärillä.
Lapin luonto tarjoaa lähes rajattomat mahdollisuudet erilaisille uusiutuville energiamuodoille. Hyödyntämätön bisnespotentiaali esimerkiksi kylissä tuotetun hajautetun energian suhteen tulee vain yhdessä löytää.
- Kun parannamme kylien energiaomavaraisuutta, saamme pääoman jäämään kyliin. Tähän tavoitteeseen päästäksemme tarvitsemme kuitenkin paljon uusia, innokkaita yrittäjiä. Yrittäjyyden kehittäminen onkin kaiken a ja o!

Maaseutuklusterin vahva visio on, että vuoteen 2020 mennessä alueella on 10 energiaomavaraista kylää ja 100 energia-alan yritystä tai yrittäjää. Käsi kädessä hajautetun energian kehittämisen kanssa kulkee myös maaseutuklusterin toinen kärkiteema elintarvikkeet.

Lisätietoa maaseutuklusterista:
Johannes Vallivaara, ProAgria Lappi, 040 684 5741, johannes.vallivaara@proagria.fi

Palaturpeella omavaraiseksi

Tammikuinen aamu valkenee kireässä pakkassäässä. Suolijoella Tervolassa sijaitsevaa Rein Maimannin taloa lämmittää leivinuuni. Näillä seuduilla useassa hakelämmityksellä lämpenevässä talossa ollaan ongelmissa lämmityksen kanssa paukkupakkasten saapuessa.

- Yksi ratkaisu arktisen ilmaston lämmityshaasteisiin voisi olla palaturpeen käyttäminen hakkeen rinnalla, Maimann kertoo.

Nykyisellä lainsäädännöllä tämä ei ole mahdollista, sillä pienimuotoinen palaturpeen myyminen ilman ympäristölupaa kiellettiin lailla syyskuussa 2014. Ympäristöluvan hankkiminen maksaa vähintään 8 000 euroa ja vaatii paljon byrokratiaa. Maimann peräänkuuluttaa päättäjiltä maalaisjärkeä ja byrokratian purkamista. Hän on toiminut pienimuotoisen palaturpeen puolestapuhujana jo pitkään sekä ollut aktiivisesti yhteydessä kansanedustajiin ja ministereihin jo vuodesta 2012 lähtien – toistaiseksi tuloksetta. Turpeen asema uusiutumattomien ja uusiutuvien luonnonvarojen välillä on vaihdellut paljon, ja tällä hetkellä turve nähdään hitaasti uusiutuvana luonnonvarana.

- Esimerkiksi puuta saa ottaa omasta metsästä ja myydä, mutta omasta pellosta nostettua turvetta ei saa antaa edes ilmaiseksi ilman kalliita lupia ja selvityksiä, Maimann harmittelee.

Hänen mielestään viranomaiset ovat liian kaukana maaseudun ihmisistä.

- Joskus tuntuu, ettei ketään kiinnosta lainkaan pienimuotoinen turpeen nostaminen ja sen mahdollisuudet. Tällä hetkellä en voi antaa palaturvetta edes paikalliselle 4H kerholle taimien kasvualustaksi ilman ympäristölupaa, Maimann päivittelee.

- Niin kalliin luvan hankkimisessa taas ei ole omalta kannaltani mitään järkeä. Joudun sanomaan 4H kerholle, että valitettavasti en voi auttaa, vaikka turvetta olisikin.

Jänkäpellosta nostetaan mustaa kultaa

Teknisesti palaturpeen pienimuotoinen nostaminen on varsin yksinkertaista. Se tapahtuu parhaiten pellon viljelykierron yhteydessä ja noston kylkiäisenä saadaan myös mekaaninen rikkaruohon torjunta. Esimerkiksi 10 m x 60 m alalta on mahdollista nostaa 6 kuutiota palaturvetta ilman pellon pinnankorkeuden näkyvää vaihtelua. Pelto on niin sanotussa palaturvetuotannossa vain 4–10 päivää ennen normaalia kylvöä. Palaturpeen nostaminen hoituu tavallisella maataloustraktorillakin. Vain palojen tekemiseen täytyy hankkia erikseen ruuvi.

Kun turve on nostettu maasta, se ajetaan yleensä aumaan kuivumaan. Aumassa maan kosteus vaikuttaa turpeeseen alhaaltapäin ja päältä se kastuu kesäisin sateella, talvella jäätymisen takia. Turvekasa voi syttyä jopa tuleen aumassa.

- Pienessä aumassa turpeesta meneekin pilalle jopa 30–40 prosenttia. Siksi aumassa oleva turve pitäisikin saada käytettyä kerralla, ei vähissä erissä, Rein Maimann selvittää.

- Parempi keino säilyttää turvetta olisi nostaa se suoraan klapisäkkeihin, kunhan turve on ensiksi esikuivunut pellolla. Klapisäkeissä turve säilyy jopa 3–5 vuotta. 

Ei kaikkia munia samaan koriin

Lappilaisissa kylissä on viime aikoina herätty siihen tosiasiaan, että pääomapaolle on tehtävä jotain ja nopeasti. Yksi keino pääomapaon pysäyttämiseen on energiaomavaraisuus, johon hajautetulla energiantuotannolla voidaan päästä.

- Eivät kaikki munat saa olla samassa korissa, vaan energiantuotannon tulisi olla hajautettua. Pienimuotoisella turvetuotannolla voitaisiin tukea pyrkimyksiä kohti energiaomavaraisuutta, Maimann pohtii.

Jos palaturvetta pystyttäisiin tuottamaan pienimuotoisesti esimerkiksi hakkeen priimaukseen, parantaisi se myös hakkeen käytön kannattavuutta.

- Sen avulla todennäköisesti yhä useammat lappilaiset valitsisivat lämmitysmuodokseen hakelämmityksen, Maimann uskoo.

Hänen mukaansa hake on paras lämmitystapa maaseudulla, jos vain talon pihalta löytyy tilaa hakevarastolle. Se on myös edullisin lämmitysmuoto kaava-alueen ulkopuolella ja jopa ”idioottivarma ratkaisu” nykyisillä hakelämmityskattiloilla.

- Hake tehdään kesällä kuivasta rangasta varastoon, josta sitä käytetään lämmitykseen. Varastot loppuvat yleensä tammikuussa. Vaikka hakerankakasoja kuinka suojaisi, tulee hakkeesta väkisinkin kosteampaa talvella, juuri silloin kun sitä energiaa eniten tarvitsisi.

- Palaturve auttaisi tähänkin ongelmaan. Kaikista kylmimpään vuodenaikaan ei-niin-hyvän hakkeen joukkoon voisi sekoittaa kuivaa palaturvetta, jolloin lämmitysteho riittäisi varmasti. Palaturvetta tarvitsisi vain 10–30 %, loput voisi olla haketta. Enimmillään palaturvetta voi käyttää 70 % hakkeen rinnalla, selittää Maimann.

- Tämä tarkoittaisi sitä, että omakotitalon lämmittäjälle riittää 1–3 kuutiota palaturvetta, maatilalle taas 4–8 kuutiota paukkupakkasten varalle hakkeen priimaukseen.

Tarvittaisiin vain tahtoa

Suomessa pienimuotoisessa turpeen nostamisessa ollaan pisimmällä tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaalla. Siellä valmistetaan myös paljon koneita turpeen nostamiseen.

- EU-aikana on yritetty liiaksi puristaa kaikki maat samaan muottiin sopiviksi. Jokaisella maalla pitäisi käyttää sitä energiamuotoa, mikä on sille sopivin. Sääntöjä laadittaessa pitäisi aina muistaa, että narulla on hyvä vetää, mutta huono työntää, aprikoi Maimann.

Hänen mielestään muutokseen tarvitaan vain poliittista tahtoa.

- Suomi voisi rohkeasti pyrkiä kohti omavaraisuutta energiankin suhteen. Maaseudulla paras keino tähän ovat hake ja palaturve, kaava-alueella taas pelletti.

Maimann haluaisi jatkossakin nähdä maaseudun asuttuna ja elinvoimaisena.

- Nuorille vaan tekemistä ja mahdollisuuksia saada elanto maaseudulta. Tässä pienimuotoisessa palaturpeen tuotannossa olisi yksi keino siihen!

Kohti omavaraista sähköä

Markku Niemelä ei ole antanut periksi, vaikka on joutunut taistelemaan oikeudestaan asuinpaikkansa sähköön jo vuosikymmeniä. Sähköliittymän sijaan Niemelä haluaa korvata aggregaattinsa pienvesivoimalla tuotettavalla sähköenergialla. Kunhan rahoitus saadaan järjestettyä, nousee Aittakairan perukoille pieni vesivoimala. Sen tarkoitus on tuottaa käyttösähkö Aittajärven ainoaan ympärivuotisesti asuttuun taloon.

- Rovaniemen ympäristölautakunta puoltaa hankettamme, sillä polttoaineen kallistuessa meidän tilanteemme on pitkällä aikavälillä kestämätön, Niemelä toteaa.

Niemelän perheen sähköjupakka on ollut esillä myös paikallismedioissa tasaisin väliajoin, sillä tämä seitsenhenkinen lapsiperhe on elänyt polttomoottorikäyttöisen aggregaatin varassa vuodesta 1990. Heidän talonsa on rakennettu vuonna 1934 ja sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta. Niemelät isännöivät taloa jo kolmatta sukupolvea ja ovat yrittäneet saada kotiaan sähkölinjan piiriin jo vuosikymmenten ajan.

- Linjaliittymä vain on niin kallis, ettei sille tahdo löytyä maksajaa, Niemelä harmittelee.

- Nykyinen hinta linjalle Rovakairan tarjouksen  mukaan on 309 000 euroa, joka on kohtuuton yhdelle taloudelle. Meidän mielestämme se on liikaa, sillä ei muidenkaan kotitalouksien ole tarvinnut maksaa sähköliittymästään omakotitalon hintaa.

Aittajärven sähköliittymäasiaa palloteltiin lautakunnissa ja jopa ministeriössä saakka vuosikausia. Liittymälle ei ole löytynyt kaikkia osapuolia tyydyttävää rahoitusratkaisua, joten Niemelä ei usko vesivoimalansa rahoituksen olevan ainakaan vaikeampaa. Niemelän laskelmien mukaan vesivoimalan kustannukset olisivat noin 200 000 euroa.

- Pitkällä aikavälillä saisimme aikaan säästöjä myös sähkönsiirtomaksuista ja kilowattituntihinnasta, emmekä olisi riippuvaisia sähköyhtiöstä, hän huomauttaa.

Voimala palauttaa veden Aittajärveen

Markku Niemelä kaavailee pienvesivoimalaitostaan Hirvasojan vesistöön. Hankkeessa on tarkoitus nostaa aiemmin kuivatun Aittajärven vedenpinnantaso vastaamaan lähes alkuperäistä luontaista vedenkorkeuden tasoa. Aittajärveä käytettäisiin vesivoimahankkeen vesivarastona noin 30 sentin säätelyvälillä. Voimalaitoksesta saatava vesivoimateho on noin 18,1 kW.

Voimalaitos on tarkoitus rakentaa laatan päälle merikonttiin Hirvasojaan Hirvaslammen alapuolelle,

jonne vesi johdetaan putkea pitkin. Aittajärven rantojen veden alle jäävät rantavyöhykkeet on tarkoitus raivata ja kerätä puusto energiakäyttöön. Sitä varten on jo hankittu energiakoura kaivinkoneeseen.

- Laskin, että pelkästä raivaustyöstä voi saada energiapuuta 40-50 rekkakuormallista. Varovasti arvioiden se kattaisi noin neljäsosan voimalahankkeen rahoituksesta.

Hankkeella ei arvioida olevan haitallisia vaikutuksia ympäristön tai vesistön tilaan eikä kalastoon – päinvastoin.

- Aittajärven muodostaminen uudestaan vesialueeksi parantaa esimerkiksi vesilintujen elinolosuhteita. Lisäksi järveen voi istuttaa kalaa, Niemelä luettelee.

Luvitus on viimein kunnossa

Vesivoimalan luvan hankkiminen oli pitkällinen prosessi sekin. Niemelä teki selvityksiä ja lähetti pinotolkulla paperia ja lisäselvityksiä Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle.

- Hakemus kulki edestakaisin lisäselvityspyyntöjen saattelemana, eikä asia tuntunut etenevän ollenkaan. Ohjeistusta tarvittavista liitteistä annettiin tipottelemalla, Niemelä hymähtää.

Lopulta hän pyysi käsittelijää tekemään listan kaikista tarvittavista liitteistä, jotta mitään ei varmasti jäisi enää puuttumaan. Hän päätti matkustaa Oulun toimipisteeseen keskustelemaan kasvotusten asian käsittelijöiden kanssa. Kävi ilmi, että hakemuksessa oli vielä 14 puutteellista kohtaa. Kun Niemelä palautti lopullisen hakemuksen kaikkine liitteineen, se sisälsi kaikkiaan 2,6 kiloa paperia.

- Nyt minulla on viimeinkin virallinen lupa kourassa. Kun tämä prosessi on ohi, voin hyvällä syyllä nimittää itseäni erikoisasiantuntijaksi. Olen upottanut tähän hankkeeseen nyt niin paljon aikaa ja rahaa, etten aio enää luovuttaa, naurahtaa Markku Niemelä.

Onneksi, sillä juuri hänen kaltaisiaan tarvitaan rakentamaan energiaomavaraisempaa Lappia.

Teksti: Anne Jaakola