|
kuva: Lapin materiaalipankki |
Syksy on ollut vilkasta aikaa Arktiselle biotaloudelle ja maaseutuklusterille. Muutaman viikon takaisen
agrologiluennon lisäksi koulutusyhteistyö on syventynyt muutenkin. Keskiviikkona 27.9. kävimme kertomassa
agrologien alumnipäivässä uusille opiskelijoille, mitä kaikkea valmistumisen jälkeen voi tehdä, miten tulevaan työuraan voi varautua sekä miten alkaa luoda jo opiskeluvaiheessa työllistymisen kannalta elintärkeitä verkostoja. Alumnipäivässä oli paikalla myös muita agrologeja ja päivän päätteeksi tuumittiinkin yhdessä, että tällaisia päiviä tarvitaan lisää, eikä vain vasta aloittaneille opiskelijoille, vaan myös erikoistumisharjoitteluun lähteville nuorille.
|
kuva: Arktinen biotalous |
Samalla viikolla Arktinen biotalous julkaisi myös kauan odotetun
Lapin biotalouden hankejulkaisun, joka kokoaa yksiin kansiin kaikki biotalouden saralla koko Lapin maakunnassa vaikuttavat hankkeet. Julkaisun painopiste on hankkeiden konkreettisissa tavoitteissa ja toimissa sekä tulevaisuudessa: mistä ja miten voin saada hankkeen tuloksia käyttööni hankkeen päätyttyä? Kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa läpi tämä verkkojulkaisu. Parhaat toimintamallit saa myös
parastaa omaan käyttöön - otetaan rohkeasti oppia toisilta! Hankejulkaisun löydät verkosta
TÄÄLTÄ.
Lapin elintarvikeohjelman jalkauttamisen työpajapäivää vietettiin Napapiirillä Ravintola Rakkaassa tiistaina 26.9. Mukana oli koko joukko elintarvikealan kovia asiantuntijoita, yrittäjiä, kehittäjiä, rahoittajia ja opiskelijoita. Kaikkia yhdisti yksi teema: rakkaus lappilaisiin elintarvikkeisiin ja luonnontuotteisiin sekä halu kehittää alaa Lapissa. Päivän aikana saatettiin elintarvikeohjelmaa sanoista tekoihin. Jokainen osallistuja teki lupauksen seuraavasta askeleesta, jonka aikoo ottaa elintarvikeohjelman toimenpiteiden toteutuksessa. On ilo nähdä, että seuraavia askeleita on otettu jo. Tiiviin yhteenvedon päivän antimista kuten jalkauttamisen tavoista saamme loistavilta fasilitaattoreiltamme myöhemmin, ja tämä yhteenveto julkaistaan myös Biotalousuutiset-blogissa.
|
kuva: Lapin materiaalipankki |
Tällä hetkellä Arktisessa biotaloudessa työstetään kuumeisesti tulevaa jatkohanketta, jota haetaan ajalle 1.2.2018 - 31.12.2019. Jatkohankkeessa lähdetään hartiavoimin jalkauttamaan Lapin elintarvike- ja energiaohjelmaa sekä pian julkaistavaa Arktisen biotalouden kehittämisohjelmaa. Suunnitelmissa on mm. maakuntakierros kaikkiin Lapin kunnanvaltuustoihin, luentoja ja tietoiskuja opiskelijoille, parastamismatkoja Suomen sisällä ja kansainvälisellä tasolla sekä Lapin elintarvikealan brändin luomista. Kaikessa avaimena on tehokas ja avoin viestintä, johon tullaan myös jatkohankkeessa panostamaan. Uuden hankkeen lisäksi työn alla on Arktisen biotalouden kehittämisohjelma, joka julkaistaan marraskuussa 2017. Ohjelma tulee sisältämään kaikki hankkeen neljä teemaa visioineen ja toimenpiteineen: elintarvikkeet & luonnontuotteet, sininen biotalous, hajautettu uusiutuva energia sekä puurakentaminen.
|
kuva: Arktinen biotalous |
Syksy jatkuu vilkkaana myös tästä eteenpäin. Tässä hieman koottuna tulevia tapahtumia, jotka kannattaa merkata jo nyt ylös kalenteriin! Linkkien kautta saat lisätietoa kustakin tapahtumasta.
26.10. klo 9 - 15:30 Lappari-hankkeen työpaja, teemana jatkojalostus, Loue, Tervola
2.11. Kestävän rakentamisen seminaari, Pilke (Ounasjoentie 6), Rovaniemi
6.11. Maaseudun ajankohtaisia asioita kuntalaispäivä, Ylitornio
20.11. Bio- ja kiertotalouden kyläkiertue Sirkkakoskella, Pellossa
23.11. Ranuan elinvoimaa ja energiaa -päivä
28.11. Lapin hajautetun uusiutuvan energian ohjelman jalkauttamisen työpaja, Loue, Tervola
TAMMIKUU 2018: Biotalouden huippukokous!
Muistahan myös tulla mukaan
Rovaniemen REKO-lähiruokarenkaan toimintaan mukaan, jos haluat tarjota itsellesi ja läheisillesi puhtaita, lappilaisia elintarvikkeita ja luonnontuotteita. Lähde sinäkin nostamaan lähiruuan kysyntää Lapissa vaikka heti
13.10., jolloin tapahtuu seuraava jakelu!
|
kuva: Arktinen biotalous |