keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Yrittäjät äänessä!

Viimeisessä Biotalousuutisten jutussa kerrottiin, kuinka Lapin Energiakonttorin selvitystyö on lähtenyt käyntiin. Selvityksen ensimmäisessä osiossa kartoitettiin Lapissa annettavaa energianeuvontaa. Selvityksen toinen osa on valmistunut nyt ja siinä on haastateltu alan yrittäjiä.

kuva: Lapin materiaalipankki | Photokrafix
Haastatteluihin osallistui 10 hajautetun uusiutuvan energian yrittäjää Lapin alueelta. Haastateltavien joukossa oli kaksi lämpöenergiaa myyvää yritystä, kolme energiapuun korjuuta harjoittavaa yritystä, kaksi haketta toimittavaa ja kolme pilkettä tuottavaa ja myyvää, yksi turpeen tuotantoon erikoistunut sekä yksi lämpölaitoksia itse rakentava ja myyvä. Haastateltavat yritykset asemoivat itsensä tällä hetkellä pääasiassa joko lämmön tuotantoon, energiapuun korjuuseen ja hakkeen tai pilkkeen tuotantoon. Positiivista oli, että suurin osa yrityksistä kertoi joskus kuulleensa Maaseutuklusterista, vaikka eivät olleetkaan täysin varmoja, mitä se käytännössä tarkoittaa. Heille tullaankin huhtikuun aikana kertomaan, millaista apua he voivat klusterin kautta toiminnalleen saada. 

Käy vilkaisemassa hyvin tiivistetty yhteenveto yrittäjähaastatteluista TÄÄLLÄ!

Ensimmäisen vaiheen energianeuvonnan kartoituksen löydät puolestaan täältä.

Arktisen biotalouden ja Maaseutuklusterin väki toivottaa kaikille oikein rentouttavaa ja aurinkoista pääsiäistä!

kuva: Lapin materiaalipankki

PS. Oletteko jo odottaneet kuumeisesti Lapin Arktisen biotalouden kehittämisohjelman julkaisua? Nyt sen aika alkaa toden teolla olla käsillä! Ohjelma menee ensi viikon loppupuolella taittoon ja painoon 16. huhtikuuta - huhtikuun puolivälin tienoille ohjelma on siis kaikkien luettavissa!


keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Energiakonttori selkiytyy - selvityksen ensimmäinen vaihe on julkaistu!

kuva: Arktinen biotalous
Uuden talouden valmisteluhankkeessa tehdään toimeksiantosopimuksilla kolme selvitystyötä, joista yksi käsittelee Lapin energiakonttoria. Selvityksen tekee Marko Uutela, ja selvitys valmistuu huhtikuun 2018 loppuun mennessä. 

Selvityksen ensimmäisestä osasta on nyt koostettu yhteenveto, joka on avoin kaikille. Käy tutustumassa yhteenvetoon TÄÄLLÄ.  

Selvityksen ensimmäisestä osiosta on käynyt ilmi varsin mielenkiintoista tietoa. Jo tällä hetkellä eri tahojen Lapissa tarjoama energianeuvonta kattaa lähes kaikki neuvontatarpeet, joita tavallisella kotitaloudella voi olla. Yritykset puolestaansaavat tällä hetkellä neuvontaa energiapuun korjuusta, haketuksesta, biokaasulaitoksen perustamisesta, aurinkosähköjärjestelmien investoinnista, kpa-kattilalaitosten investoinnista ja lämpöpumpuista. Yhteenvedossa on myös avattu organisaatioittain, millaista energianeuvotaa Lapissa on tällä hetkellä saatavilla. 

Lupaavaa Lapin energiakonttorin suunnittelun kannalta oli se, että valtaosa haastateltavista oli kiinnostunut Lapin energiakonttorista ja pitivät sen perustamista järkevänä sekä kannatettavana ajatuksena. Tästä onkin hyvä lähteä hahmottamaan sitä, millainen Lapin energiakonttori voisi käytännössä olla!

kuva: Lapin materiaalipankki | Arto Komulainen

Lapin energia-ala ja sen kehittäminen ovat olleet esillä viime aikoina myös mediassa. Yritysmaailma-lehti otti jokin aika sitten yhteyttä Maaseutuklusteriin ja pyysi juttua siitä, miten Lapissa energia-alaa kehitetään tällä hetkellä erityisesti Maaseutuklusterin toimesta sekä millaista yritystoimintaa energian ympärillä maakunnassa on. Juttu on kirjoitettu ja taitettu jo lehteen, ja sen voi lukea TÄÄLTÄ. Itse lehti julkaistaan myöhemmin.  

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Kevään biotaloustuulia

Päivät pitenevät ja samalla tahti myös Arktisen biotalouden saralla tiivistyy. Kevät on vauhdikasta ja tapahtumien täyteistä aikaa myös Lapin maaseudun kehittämisen suhteen. Lue tämä juttu, niin tiedät, missä sinun kannattaa olla mukana tänä keväänä! Jos sinulta löytyy tietoa tulevista bio- ja kiertotalouden ja maaseudun kehittämiseen liittyvistä tapahtumista, otahan meihin yhteyttä, niin lähdetään tehokkaasti markkinoimaan tapahtumaasi. Yhteystietomme löytyvät Arktisen biotalouden kotisivuilta, joilta löytyy myös Lapin biotalouden tapahtumakalenteri! 

********************************************************************************

Lähilihapäivä Louella 23.3.


Lähilihapäivän tarkoituksena on tuoda lihankasvattajat, ostajat ja asiantuntijat saman pöydän ääreen keskustelemaan, miksi lähilihaa ei osteta enempää, onko liikkuva teurastamo vastaus lähilihan kohtaamiin haasteisiin ja onko sillä taloudellisia toimintaedellytyksiä Lapissa. 

Päivän aikana keskusteluissa tulee korostumaan maakunnan oman ruoan tuottamisen tärkeys nyt ja tulevaisuudessa. Lähilihapäivän taustalta löytyvät Liikkuvan teurastamon toimintaedellytykset -hanke, joka on järjestänyt menestyksekkäitä Tupailtoja ympäri Lapin viime syksystä lähtien. Hanke on mahdollista saada vierailulle sinunkin kuntaasi vaikka uudemman kerran huhtikuun 2018 loppuun asti. Kerää yhteen joukko liikkuvan teurastamon toiminnasta kiinnostuneita yrittäjiä, tilallisia ja muita toimijoita, ja kutsu hanke kylään! Yhteydenotot: Jouko Ylitervo, jouko.ylitervo@businesslappi.fi, 040 138 1293.

Huomaathan, että ilmoittautuminen sulkeutuu tiistaina 20. maaliskuuta - näin osaamme varata tarjoiluja oikean määrän!


********************************************************************************

Eviran elintarvikeviennin infotilaisuus Rovaniemellä 12.4.


Evira kävi maakuntakierroksella Lapissa helmikuun alussa kertomassa muun muassa maatilan tai muun alkutuotannon toimijan tuotteiden myynnistä ja kasvikunnan tuotteiden jatkojalostamisesta. Lue maakuntakierroksesta täältä. Tapahtumissa nousi kuitenkin erityisesti yrittäjien puolelta ilmi tarve elintarvikevientiin liittyvään tilaisuuteen. Maaseutuklusteri tarttui tuumasta toimeen ja järjesti Eviralle uuden tilaisuuden Lappiin. Tilaisuus tulee painottumaan keskusteluihin sekä Eviran asiantuntijoiden alustuksiin, ja teemana on nimenomaan elintarvikevienti. Tällaisia tilaisuuksia ei liian usein maakunnassamme ole - ota tästä tilaisuudesta kaikki ilo irti ja tule mukaan! 

LISÄTIETOA (päivittyvä kansio)

********************************************************************************

Kiertotalouden kasvupolku Rovaniemellä 18.4.



Mikäli liikeideasi tarjoaa ratkaisuja tuotteiden ja materiaalien uusiokäyttöön, jalostamiseen tai lisäarvon tuottamiseen, on Kiertotalouden Kasvupolku paikkasi! Sparraukseen valitaan mukaan 20 - 30 suurimman kasvupotentiaalin omaavaa yritystä, jotka saavat kahden päivän ajan maksutonta tukea liiketoiminnan kehittämiseen yrityselämän asiantuntijoilta.


********************************************************************************


Lapin poro- ja kalapäivät Rovaniemellä 16. - 17.5.

kuva: Lapin materiaalipankki | Juha Kauppinen

Lapin poro- ja kalapäivillä käsitellään koko Lapin poro- ja kalatalouden ajankohtaisia kysymyksiä ja tulevaisuuden näkymiä. Ohjelmassa nostetaan esille luonnonvarojen kestävän yhteiskäytön haasteet, esimerkiksi porolaidunten riittävyys, vaelluskalojen palauttaminen jokiin ja luontomatkailun vaikutukset muihin elinkeinoihin. 

Päivät on tarkoitettu poro- ja kalatalouden parissa työskenteleville, alan opiskelijoille ja opettajille, tutkijoille sekä kaikille aihepiiristä kiinnostuneille. Tapahtuma tarjoaa ajankohtaisen tietosisällön lisäksi erinomaisen mahdollisuuden eri osapuolten väliseen verkostoitumiseen, tiedon vaihtoon, yhteisten tavoitteiden hahmottamiseen ja myös hankkeiden ideointiin. Tule mukaan!


********************************************************************************


BIOTALOUDEN PARHAIMMISTO VIDEOINA


Mitä kaikkea Maaseutuklusteri edistää? Miltä bio- ja kiertotalous näyttävät jo tällä hetkellä Lapissa? Käy tutustumassa lyhyisiin videomuotoisiin menestystarinoihin Arktisen biotalouden YouTube-kanavalta omalta soittolistalta! Seitsemän videon pituisen soittolistan löydät TÄÄLTÄ

********************************************************************************

Muut kuulumiset


Maaseutuklusterissa vaikuttavan Uuden talouden valmisteluhanke teetättää tänä keväänä kolme selvitystyötä. Selvitystöissä on tarkoitus ottaa selvää, onko maakunnassa tarvetta Lapin energiakonttorille, Lapin elintarviketalolle sekä Luovien alojen talolle. Selvitystöitä on palkattu tekemään kolme ammattilaista, jotka haastattelevat alojen yrittäjiä Lapissa. Yrittäjistä elintarvike- ja energian-alan yrittäjiä liitetään myös samalla mukaan Maaseutuklusterin toimintaan. Selvitykset saadaan valmiiksi toukokuussa 2018, ja niistä raportoidaan laajasti jo selvitystöiden aikana Biotalousuutisissa - tällä viikolla luvassa juttu siitä, miten Energiakonttori alkaa hahmottua! 

Biotalousuutisissa kerrottiin myös viime kuussa uudesta hankkeesta, jota haetaan jatkamaan Maaseutuklusterin koordinaatio- ja viestintätyötä. Hanke on hieman muokkaantunut jutun julkaisun jälkeen, mutta se jätettiin Hyrrä-järjestelmään 28. helmikuuta. Seuraavaksi edessä on hankkeen jatkovalmistelu. Uuden hankkeen suunniteltu alkamispäivä on 1. toukokuuta. Voit käydä tutustumassa haettavaan hankkeeseen täällä

Myös Lapin Arktisen biotalouden kehittämisohjelma on viimeisten viilauksien alla. Kehittämisohjelmaan ovat saaneet vaikuttaa kaikki teemaryhmäläiset sekä muut verkoston jäsenet aivan viime metreille saakka. Ohjelma julkaistaan sähköisenä ja painettuna versiona huhtikuun aikana.

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Lappilainen yrittäjä - tule mukaan Kasvun savottaan!

kuva: Lapin materiaalipankki.
Kasvun savotta on käytännönläheinen tapa tukea kasvuhalukkaita yrittäjiä ja yrityksiä. Kyseessä on yhteisohjelma Lapin alueellisten kehittämisyhtiöiden sekä Rovaniemen Kehitys Oy:n kanssa. Kiertue lähtee liikkeelle viikolla 11 eli 12.3. alkaen Kemistä ja se päättyy 23.3. Rovaniemelle. Alla tarkempi aikataulu.

13.3.2018, klo. 12:00 - 15:00, Kemi, Digipolis
13.3.2018, klo. 17:00 - 20:00, Ylitornio, Hotelli Helenan Kievari
14.3.2018, klo. 14:00 - 17:00, Pello, Vihreä Pysäkki
15.3.2018, klo. 10:00 - 14:00, Kittilä, Hotelli Kittilä
20.3.2018, klo. 15:30 - 18:30, Pelkosenniemi, Luontokeskus Naava
21.3.2018, klo. 10:00 - 14:00, Inari, Hotelli Ivalo
22.3.2018, klo. 12:00 - 15:00, Sodankylä, Hotelli Sodankylä
23.3.2018, klo. 9:00 - 12:00, Rovaniemi, Santa’s Hotel
26.3.2018, klo. 12:00 - 15.00, Ranua, Hotelli Ilveslinna

Kasvun savotan tavoitteena on löytää start up -vaiheessa olevat tai alkuvaiheen jo ohittaneet kasvuhaluiset yritykset, joilla on potentiaalia ja aitoa halua tehdä hartiavoimin töitä kasvun eteen. Näille yrityksille on tarkoitus kiertueen kautta tarjoilla työkalut kannattavan kasvun aikaansaamiseksi


Kuva: Lapin materiaalipankki | Anne Kenttäkumpu. 
Kaikkien Kasvun savotta -kiertueelle osallistuneiden yritysten joukosta valitaan 20-30 kovimmalla motivaatiolla ja kasvupotentiaalilla varustettua yritystä viiden valmennuspäivän lähivalmennukseen, niin sanottuun "käsisavottaan". Valmennus on yritykselle maksutonKasvun savotta -kiertueella yritykset pääsevät täyttämään sähköiset kyselyt, joissa on noin 18-20 kysymystä liiketoiminnan eri osa-alueilta liittyen esim. myyntiin, markkinointiin, taloudenhallintaan ja henkilöstöasioihin. Kysymysten perusteella valikoituu tuleviin valmennuspäiviin viisi teemaa yritysten toivomusten perusteella. Näistä teemoista järjestetään lähivalmennuspäiviä yrityksille seuraavan puolen vuoden aikana. 

Lappilainen yrittäjäjos olet halukas kurkottamaan kohti kasvua, tässä on sinulle eväät siihen! Tule mukaan Suomen konkreettisimpaan kasvuhankkeeseen tässä savotassa on selkeä kaupallinen potentiaali yrityksellesiIlmoittaudu mukaan oman alueesi Kasvun savotta -kiertuepäivään. Kiertuepäivän aikana saat mahdollisuuden tehdä oman kasvuun tähtäävän suunnitelman sekä pääset vaikuttamaan tulevien valmennusten sisältöön. ILMOITTAUTUMINEN TÄÄLLÄ!


kuva: Artkinen biotalous
Muista myös muut Lappiin tulevat kasvua ja vientiä tukevat tapahtumat kuten Eviran elintarvikevientitilaisuus Rovaniemellä 12. huhtikuuta.  Lapissa ollaan nyt laittamassa vienti- ja kasvuvaihdetta silmään toden teolla. Älä jää pois tästä kelkasta! Lue lisää Eviran tilaisuudesta TÄÄLTÄ.  

LUE LISÄÄ KASVUN SAVOTASTA:
Esittely pdf-muodossa
Lapin kansan juttu aiheesta
Rovaniemen kehityksen sivut (väliaikaisesti poissa käytöstä)

Lisätietoa:
Marko Alamortimo
marko.alamortimo@businessrovaniemi.fi
040 158 1105