"Pienyrittäjien tulevaisuus luonnontuotealalla Lapissa on valoisa"

Kolmekymppinen Sanna Jämsä Kemijärveltä on hurmannut herkuttelijoita ympäri Suomen lappilaisilla vaahtokarkeillaan.
 

Mikä on tarina vaahtokarkkien taustalla?

"Ajatus vaahtokarkeista lähti viisivuotiaan tyttäreni toiveesta saada syntymäpäivilleen vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja. Rakastan touhuta keittiössä ja aloin etsimään tietoa vaahtokarkkien teosta. Muutaman kokeilun jälkeen puolukkavaahtokarkki oli syntynyt", kertoo Sanna.

Puolukkavaahtokarkkien synttäreillä saaman suuren suosion jälkeen Sanna tutkaili karkkimarkkinoita ja totesi ettei vastaavia tuotteita ole.

"Tuotekehitystyötä on nyt tehty vuoden päivät opiskelujen ohella. Olen käynyt myyntitapahtumissa tekemässä koemarkkinointia. Kokemukset ovat olleet positiivisia", kertoo nuori yrittäjä.

Tällä hetkellä vaahtokarkkituoteperheeseen kuuluu makuina puolukka, pohjoinen niittymaarianheinä, mustikka, karpalo ja arktinen voimakasvi väinönputki.

Herkkusuiden iloksi Sannan Jämsän valmistamia lappilaisia vaahtokarkkeja oli tarjolla myös House of Lapland järjestämässä Lappi.NYT -tapahtumassa syyskuun alussa Helsingissä.  

Ajatuksena vaahtokarkkitaikurilla on kehittää vaahtokarkeista luksustuoteperhe, jonka kohderyhmänä laatutietoiset herkuttelijat, matkailijat sekä ravintolat. Tavoitteena on saada tuotteet myyntipaikkoihin ympäri Suomea sekä ulkomaille.
 

Mistä ajatus ja rohkeus lähteä kohti luonnontuotealan yrittäjyyttä?

"Pari vuotta sitten maalle muuton jälkeen aloin miettiä miten voisin siellä työllistää itseni. Ja vastaushan oli aivan silmien edessä -  metsä!", huudahtaa Sanna.
 

Sillä tiellä ollaan ja kyllä luonto sekä luonnonantimet ovat vieneet mennessään.

Sanna tutki kouluttautumismahdollisuuksia alalle ja huomasi ilokseen, että luonto- ja ympäristöalan perustutkinto alkoi sopivasti Kemijärvellä tammikuussa 2014. Sanna valmistuu luonnonvaratuottajaksi joulukuussa 2016 ja sen jälkeen hänellä on tarkoitus kehittää omaa yritystoimintaa.

Sanna kiittelee Lapin ammattiopiston Kemijärven toimipistettä laadukkasta opetuksesta:

"Opettajat Anu Tossavainen ja Airi Pirttijärvi-Virtanen ovat vakuuttaneet minut omalla ammattitaidollaan sekä aidolla kiinnostuksellaan luontoa ja luonnontuotealaa kohtaan."

 

Millaisena näet pienyrittäjien tulevaisuuden Lapissa?

Sannan mukaan verkostoitumalla toisiin pienyrittäjiin on täältä pohjoisesta hyvät mahdollisuudet ponnistaa isoillekin markkinoille.

"Lapissa vuodenajat ovat ainutlaatuisia. Puhtaista pohjoisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita voi ylpeänä markkinoida", Sanna iloitsee.

Tulevana yrittäjänä Sanna toivoo mahdollisuuksia kouluttautua luonnontuotealalla eteenpäin, yrittäjän näkökulmista katsoen ja käytännön yrittäjyyteen keskittyen.

"Luonnontuotealan suurimmat haasteet näen luonnontuotteiden markkinointiin ja toimitusvarmuuteen liittyen", pohtii Sanna.

Yrittäjyyden kehittäminen on kaiken A ja O!

Lappia ja sen maaseutua kehitetään vahvasti modernin aluekehittämisen klusterimallin johdolla. Yksi Arctic Smartness -brändin alla toimivista klustereista on arktinen älykäs maaseutuverkosto -klusteri, jonka vetäjänä toimii Johannes Vallivaara ProAgrialta. Maaseutuklusteri lähtee luomaan kokonaisvaltaisesti uudenlaisia arvoverkostoja maaseudun elinvoimaisuuden mahdollistamiseksi. Klusterin kaikki toimet pyrkivät tukemaan kannattavan liiketoiminnan kehittymistä.

- Maaseutuklusterin tehtävänä on tarttua asioihin ja lähteä viemään niitä ponnekkaasti eteenpäin. Luomme ennakkoluulottomasti uutta maaseutuparadigmaa, jossa maaseutu on monipuolinen, elävä, liiketoiminnallinen kokonaisuus ja ihmiset siellä voivat hyvin, taustoittaa Vallivaara.
Yhdessä tekemällä maaseutuklusteri pystyy luomaan resursseja uudelle elinkeinotoiminnalle ja synnyttämään siten energia-alan yrittäjyyttä Lappiin.

Maaseutuklusterin suurena missiona on pysäyttää pääomapako maaseudulta, ja energian ostaminen maaseudun ulkopuolelta on taas suurin pääomapakoa aiheuttava tekijä. Tämän vuoksi maaseutuklusteri onkin ottanut yhdeksi kehityksen kärjeksi hajautetun uusiutuvan energian ja siihen liittyvän yrittäjyyden kehittämisen Lapin maaseudulla.

Yhdessä tekemällä visiota kohti

Lapissa on viime aikoina ollut positiivinen pöhinä aluekehittämisen ja uusiutuvan energian ympärillä.
Lapin luonto tarjoaa lähes rajattomat mahdollisuudet erilaisille uusiutuville energiamuodoille. Hyödyntämätön bisnespotentiaali esimerkiksi kylissä tuotetun hajautetun energian suhteen tulee vain yhdessä löytää.
- Kun parannamme kylien energiaomavaraisuutta, saamme pääoman jäämään kyliin. Tähän tavoitteeseen päästäksemme tarvitsemme kuitenkin paljon uusia, innokkaita yrittäjiä. Yrittäjyyden kehittäminen onkin kaiken a ja o!

Maaseutuklusterin vahva visio on, että vuoteen 2020 mennessä alueella on 10 energiaomavaraista kylää ja 100 energia-alan yritystä tai yrittäjää. Käsi kädessä hajautetun energian kehittämisen kanssa kulkee myös maaseutuklusterin toinen kärkiteema elintarvikkeet.

Lisätietoa maaseutuklusterista:
Johannes Vallivaara, ProAgria Lappi, 040 684 5741, johannes.vallivaara@proagria.fi

Palaturpeella omavaraiseksi

Tammikuinen aamu valkenee kireässä pakkassäässä. Suolijoella Tervolassa sijaitsevaa Rein Maimannin taloa lämmittää leivinuuni. Näillä seuduilla useassa hakelämmityksellä lämpenevässä talossa ollaan ongelmissa lämmityksen kanssa paukkupakkasten saapuessa.

- Yksi ratkaisu arktisen ilmaston lämmityshaasteisiin voisi olla palaturpeen käyttäminen hakkeen rinnalla, Maimann kertoo.

Nykyisellä lainsäädännöllä tämä ei ole mahdollista, sillä pienimuotoinen palaturpeen myyminen ilman ympäristölupaa kiellettiin lailla syyskuussa 2014. Ympäristöluvan hankkiminen maksaa vähintään 8 000 euroa ja vaatii paljon byrokratiaa. Maimann peräänkuuluttaa päättäjiltä maalaisjärkeä ja byrokratian purkamista. Hän on toiminut pienimuotoisen palaturpeen puolestapuhujana jo pitkään sekä ollut aktiivisesti yhteydessä kansanedustajiin ja ministereihin jo vuodesta 2012 lähtien – toistaiseksi tuloksetta. Turpeen asema uusiutumattomien ja uusiutuvien luonnonvarojen välillä on vaihdellut paljon, ja tällä hetkellä turve nähdään hitaasti uusiutuvana luonnonvarana.

- Esimerkiksi puuta saa ottaa omasta metsästä ja myydä, mutta omasta pellosta nostettua turvetta ei saa antaa edes ilmaiseksi ilman kalliita lupia ja selvityksiä, Maimann harmittelee.

Hänen mielestään viranomaiset ovat liian kaukana maaseudun ihmisistä.

- Joskus tuntuu, ettei ketään kiinnosta lainkaan pienimuotoinen turpeen nostaminen ja sen mahdollisuudet. Tällä hetkellä en voi antaa palaturvetta edes paikalliselle 4H kerholle taimien kasvualustaksi ilman ympäristölupaa, Maimann päivittelee.

- Niin kalliin luvan hankkimisessa taas ei ole omalta kannaltani mitään järkeä. Joudun sanomaan 4H kerholle, että valitettavasti en voi auttaa, vaikka turvetta olisikin.

Jänkäpellosta nostetaan mustaa kultaa

Teknisesti palaturpeen pienimuotoinen nostaminen on varsin yksinkertaista. Se tapahtuu parhaiten pellon viljelykierron yhteydessä ja noston kylkiäisenä saadaan myös mekaaninen rikkaruohon torjunta. Esimerkiksi 10 m x 60 m alalta on mahdollista nostaa 6 kuutiota palaturvetta ilman pellon pinnankorkeuden näkyvää vaihtelua. Pelto on niin sanotussa palaturvetuotannossa vain 4–10 päivää ennen normaalia kylvöä. Palaturpeen nostaminen hoituu tavallisella maataloustraktorillakin. Vain palojen tekemiseen täytyy hankkia erikseen ruuvi.

Kun turve on nostettu maasta, se ajetaan yleensä aumaan kuivumaan. Aumassa maan kosteus vaikuttaa turpeeseen alhaaltapäin ja päältä se kastuu kesäisin sateella, talvella jäätymisen takia. Turvekasa voi syttyä jopa tuleen aumassa.

- Pienessä aumassa turpeesta meneekin pilalle jopa 30–40 prosenttia. Siksi aumassa oleva turve pitäisikin saada käytettyä kerralla, ei vähissä erissä, Rein Maimann selvittää.

- Parempi keino säilyttää turvetta olisi nostaa se suoraan klapisäkkeihin, kunhan turve on ensiksi esikuivunut pellolla. Klapisäkeissä turve säilyy jopa 3–5 vuotta. 

Ei kaikkia munia samaan koriin

Lappilaisissa kylissä on viime aikoina herätty siihen tosiasiaan, että pääomapaolle on tehtävä jotain ja nopeasti. Yksi keino pääomapaon pysäyttämiseen on energiaomavaraisuus, johon hajautetulla energiantuotannolla voidaan päästä.

- Eivät kaikki munat saa olla samassa korissa, vaan energiantuotannon tulisi olla hajautettua. Pienimuotoisella turvetuotannolla voitaisiin tukea pyrkimyksiä kohti energiaomavaraisuutta, Maimann pohtii.

Jos palaturvetta pystyttäisiin tuottamaan pienimuotoisesti esimerkiksi hakkeen priimaukseen, parantaisi se myös hakkeen käytön kannattavuutta.

- Sen avulla todennäköisesti yhä useammat lappilaiset valitsisivat lämmitysmuodokseen hakelämmityksen, Maimann uskoo.

Hänen mukaansa hake on paras lämmitystapa maaseudulla, jos vain talon pihalta löytyy tilaa hakevarastolle. Se on myös edullisin lämmitysmuoto kaava-alueen ulkopuolella ja jopa ”idioottivarma ratkaisu” nykyisillä hakelämmityskattiloilla.

- Hake tehdään kesällä kuivasta rangasta varastoon, josta sitä käytetään lämmitykseen. Varastot loppuvat yleensä tammikuussa. Vaikka hakerankakasoja kuinka suojaisi, tulee hakkeesta väkisinkin kosteampaa talvella, juuri silloin kun sitä energiaa eniten tarvitsisi.

- Palaturve auttaisi tähänkin ongelmaan. Kaikista kylmimpään vuodenaikaan ei-niin-hyvän hakkeen joukkoon voisi sekoittaa kuivaa palaturvetta, jolloin lämmitysteho riittäisi varmasti. Palaturvetta tarvitsisi vain 10–30 %, loput voisi olla haketta. Enimmillään palaturvetta voi käyttää 70 % hakkeen rinnalla, selittää Maimann.

- Tämä tarkoittaisi sitä, että omakotitalon lämmittäjälle riittää 1–3 kuutiota palaturvetta, maatilalle taas 4–8 kuutiota paukkupakkasten varalle hakkeen priimaukseen.

Tarvittaisiin vain tahtoa

Suomessa pienimuotoisessa turpeen nostamisessa ollaan pisimmällä tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaalla. Siellä valmistetaan myös paljon koneita turpeen nostamiseen.

- EU-aikana on yritetty liiaksi puristaa kaikki maat samaan muottiin sopiviksi. Jokaisella maalla pitäisi käyttää sitä energiamuotoa, mikä on sille sopivin. Sääntöjä laadittaessa pitäisi aina muistaa, että narulla on hyvä vetää, mutta huono työntää, aprikoi Maimann.

Hänen mielestään muutokseen tarvitaan vain poliittista tahtoa.

- Suomi voisi rohkeasti pyrkiä kohti omavaraisuutta energiankin suhteen. Maaseudulla paras keino tähän ovat hake ja palaturve, kaava-alueella taas pelletti.

Maimann haluaisi jatkossakin nähdä maaseudun asuttuna ja elinvoimaisena.

- Nuorille vaan tekemistä ja mahdollisuuksia saada elanto maaseudulta. Tässä pienimuotoisessa palaturpeen tuotannossa olisi yksi keino siihen!

Kohti omavaraista sähköä

Markku Niemelä ei ole antanut periksi, vaikka on joutunut taistelemaan oikeudestaan asuinpaikkansa sähköön jo vuosikymmeniä. Sähköliittymän sijaan Niemelä haluaa korvata aggregaattinsa pienvesivoimalla tuotettavalla sähköenergialla. Kunhan rahoitus saadaan järjestettyä, nousee Aittakairan perukoille pieni vesivoimala. Sen tarkoitus on tuottaa käyttösähkö Aittajärven ainoaan ympärivuotisesti asuttuun taloon.

- Rovaniemen ympäristölautakunta puoltaa hankettamme, sillä polttoaineen kallistuessa meidän tilanteemme on pitkällä aikavälillä kestämätön, Niemelä toteaa.

Niemelän perheen sähköjupakka on ollut esillä myös paikallismedioissa tasaisin väliajoin, sillä tämä seitsenhenkinen lapsiperhe on elänyt polttomoottorikäyttöisen aggregaatin varassa vuodesta 1990. Heidän talonsa on rakennettu vuonna 1934 ja sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta. Niemelät isännöivät taloa jo kolmatta sukupolvea ja ovat yrittäneet saada kotiaan sähkölinjan piiriin jo vuosikymmenten ajan.

- Linjaliittymä vain on niin kallis, ettei sille tahdo löytyä maksajaa, Niemelä harmittelee.

- Nykyinen hinta linjalle Rovakairan tarjouksen  mukaan on 309 000 euroa, joka on kohtuuton yhdelle taloudelle. Meidän mielestämme se on liikaa, sillä ei muidenkaan kotitalouksien ole tarvinnut maksaa sähköliittymästään omakotitalon hintaa.

Aittajärven sähköliittymäasiaa palloteltiin lautakunnissa ja jopa ministeriössä saakka vuosikausia. Liittymälle ei ole löytynyt kaikkia osapuolia tyydyttävää rahoitusratkaisua, joten Niemelä ei usko vesivoimalansa rahoituksen olevan ainakaan vaikeampaa. Niemelän laskelmien mukaan vesivoimalan kustannukset olisivat noin 200 000 euroa.

- Pitkällä aikavälillä saisimme aikaan säästöjä myös sähkönsiirtomaksuista ja kilowattituntihinnasta, emmekä olisi riippuvaisia sähköyhtiöstä, hän huomauttaa.

Voimala palauttaa veden Aittajärveen

Markku Niemelä kaavailee pienvesivoimalaitostaan Hirvasojan vesistöön. Hankkeessa on tarkoitus nostaa aiemmin kuivatun Aittajärven vedenpinnantaso vastaamaan lähes alkuperäistä luontaista vedenkorkeuden tasoa. Aittajärveä käytettäisiin vesivoimahankkeen vesivarastona noin 30 sentin säätelyvälillä. Voimalaitoksesta saatava vesivoimateho on noin 18,1 kW.

Voimalaitos on tarkoitus rakentaa laatan päälle merikonttiin Hirvasojaan Hirvaslammen alapuolelle,

jonne vesi johdetaan putkea pitkin. Aittajärven rantojen veden alle jäävät rantavyöhykkeet on tarkoitus raivata ja kerätä puusto energiakäyttöön. Sitä varten on jo hankittu energiakoura kaivinkoneeseen.

- Laskin, että pelkästä raivaustyöstä voi saada energiapuuta 40-50 rekkakuormallista. Varovasti arvioiden se kattaisi noin neljäsosan voimalahankkeen rahoituksesta.

Hankkeella ei arvioida olevan haitallisia vaikutuksia ympäristön tai vesistön tilaan eikä kalastoon – päinvastoin.

- Aittajärven muodostaminen uudestaan vesialueeksi parantaa esimerkiksi vesilintujen elinolosuhteita. Lisäksi järveen voi istuttaa kalaa, Niemelä luettelee.

Luvitus on viimein kunnossa

Vesivoimalan luvan hankkiminen oli pitkällinen prosessi sekin. Niemelä teki selvityksiä ja lähetti pinotolkulla paperia ja lisäselvityksiä Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle.

- Hakemus kulki edestakaisin lisäselvityspyyntöjen saattelemana, eikä asia tuntunut etenevän ollenkaan. Ohjeistusta tarvittavista liitteistä annettiin tipottelemalla, Niemelä hymähtää.

Lopulta hän pyysi käsittelijää tekemään listan kaikista tarvittavista liitteistä, jotta mitään ei varmasti jäisi enää puuttumaan. Hän päätti matkustaa Oulun toimipisteeseen keskustelemaan kasvotusten asian käsittelijöiden kanssa. Kävi ilmi, että hakemuksessa oli vielä 14 puutteellista kohtaa. Kun Niemelä palautti lopullisen hakemuksen kaikkine liitteineen, se sisälsi kaikkiaan 2,6 kiloa paperia.

- Nyt minulla on viimeinkin virallinen lupa kourassa. Kun tämä prosessi on ohi, voin hyvällä syyllä nimittää itseäni erikoisasiantuntijaksi. Olen upottanut tähän hankkeeseen nyt niin paljon aikaa ja rahaa, etten aio enää luovuttaa, naurahtaa Markku Niemelä.

Onneksi, sillä juuri hänen kaltaisiaan tarvitaan rakentamaan energiaomavaraisempaa Lappia.

Teksti: Anne Jaakola

Sodankylä - lähiruuan tähtikunta

Sodankylän kunta sai Vuoden lähiruokateko 2016 -palkinnon keväällä valtakunnallisilla Lähiruoka & luomu -messuilla Helsingissä.

Miten Sodankylästä tuli valtakunnallisesti tunnettu esimerkki lähiruuan hyödyntämisessä?

”Ajatuksena lähiruokapuolen kehittämisessä on alusta asti ollut se, että laadukkaita lähialueelta hankittuja tuotteita ostettaessa raha säilyy alueella, ja sillä on suora vaikutus aluetalouteen”, kertoo Sodankylän kunnan ruokapalvelupäällikkö Merja Ahola.

Toiminnalla on tarkoitus tukea alueellista yrittäjyyttä, saada kunnalle verohyötyä ja säilyttää työpaikkoja. Sodankylän elintarvikehankinnoista noin 300 000 euroa tulee lähialueilta vuonna 2017.

”Vaikka paikallinen ruoka on aavistuksen hintavampaa, eurot jäävät pyörimään omalle alueelle. Lisäksi alkutuottajan siivu hinnasta saadaan paremmaksi, kun välissä ei ole muita toimijoita”, jatkaa Ahola.

Tavoitteena on nyt myös saada matkailuyritykset, vähittäis- ja rajakauppa kiinnostumaan entistä enemmän lähialueen raaka-aineiden käytöstä.

 

Biotalous osa Sodankylän kuntastrategiaa

Näin suuressa panostuksessa taustalla pitää olla myös kuntapäättäjien tahto. Sodankylä on kehittänyt biotaloutta monessa muodossa jo vuosia ja se on osa kuntastrategiaa.

”Biotalouteen panostaminen ja lähiruuan lisääminen on myös Suomen hallituksen linjaus. Sodankylä on ollut vähän etuajassa”, nauraa Ahola.

 

Sodankylän keskuskeittiö on suunniteltu lähiruuan ehdoilla

”Sodankylän vuonna 2014 valmistunut keskuskeittiö on rakennettu lähiruokaperiaatteelle. Keittiöön on suunniteltu valmiudet alueellisen ruokatuotannon lisäämiseen ja kehittämiseen. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että otamme keittiöön vastaan lihan raakana ja marjat marjoina. Toisin kuin nykyajan komponenttikeittiöt, me kypsennämme lihan ja teemme puolukkahillon itse”, kertoo Merja Ahola, Sodankylän kunnan ruokapalvelupäällikkö.

Sodankylän kunnan ruokapalvelupäällikkö Merja Ahola (vasemmalla) ja biotalouskoordinaattori Marjaana Aarnio tiivistävät lähiruuan käytön edut: ruoka on laadukasta, hiilijalanjälki on kaukaa kuljetettua pienempi ja raha jää alueelle.

Sodankylä myös kilpailuttaa elintarvikkeet itse. Hankintapyynnöt on pilkottu tarpeeksi pieniksi osiksi. Esimerkiksi kylmäpuristetut mehut erotettiin hankintapyynnössä kaikista mehuista. Näin paikallinen yrittäjä pystyy tarjoamaan alueelta kerätyistä marjoista paikallisesti tuotetut mehut. Kunta on myös irrottautunut keskussairaalan elintarvikehankintarenkaasta. ”Hankinnoista noin 38 prosenttia on alueellisia 1.11.2016 lähtien. Esimerkiksi suuret volyymituotteet liha ja kala tulevat omasta tai lähikunnista. Jos vielä maitotuotteet saataisiin Lapista, nousisi prosenttiosuus jopa 60 prosenttiin”, kertoo Ahola. Vertailun vuoksi todettakoon, että vuonna 2012 alueellisten elintarvikkeiden osuus oli noin yksi prosentti.   Lappilaisesta lähiruokakonseptista valtakunnallinen malli Sodankylän lähiruokakonseptista on tarkoitus kehittää valtakunnallinen malli. Myös naapurimaissa ollaan oltu kiinnostuneita konseptista. ”Haluamme jakaa tietoa mallistamme, jotta muuallakin voitaisiin tarjota entistä enemmän lähiraaka-aineista valmistettua ruokaa. Seuraavana kehitysaskeleena on yhteistyön laajentaminen. Toiminta tulee olemaan tulevaisuudessa vielä kannattavampaa esimerkiksi logistiikan ja hankintojen osalta, kun saadaan enemmän yhteistyötä kuntien välillä, maakunnan tasolla”, kertoo Ahola. Lähiruuan ilosanomaa on viety myös naapurikuntiin Kemijärvelle ja Inariin, sekä vähän kauemmas Kuusamoon. Naapurikunta Kittilän kanssa yhteistyötä lähiruuan osalta syvennetään juuri meneillään olevassa Lapin liiton rahoittamassa EAKR-rahoitteisessa Kestävät hankinnat elinvoimaisuuden lisääjänä -hankkeessa. Hankkeesta voit lukea lisää alempana tässä uutiskirjeessä.   Pudasjärvi ja Sodankylä kimpassa kehittämään lähiruuan menekkiä Ajatusta lähiruuan lisäämisestä kuntien hankinnoissa on nyt lähdetty viemään eteenpäin muun muassa Pudasjärven kaupungin kanssa. ”Malli julkisen joukkoruokailun mahdollisuuksista kehittää lähiruuan menekkiä” -hanke on elokuussa 2016 aloitettu Sodankylän ja Pudasjärven yhteinen Pohjois-Pohjanmaan ELY:n Euroopan maaseuturahaston rahoittama projekti. Hankkeen aikana kartoitetaan yhteistyön muotoja lähikuntien kanssa ja selvitetään alueen tuottajien valmiudet osallistua hankintamenettelyihin. Hankkeessa myös testataan tuotteita ja tuotantomenetelmiä, joiden avulla lähiruuan hankintaa ja menekkiä voidaan lisätä. ”Meillä on paljon opittavaa toisiltamme Pudasjärven kanssa. Meillä on suurin piirtein samanlainen asukasluku, lisäksi taajama ja maaseuturakenne samantyyppinen ja elinkeinorakenteessa paljon yhtäläisyyksiä. Kunta tai maakuntarajat eivät saa olla esteenä kehittämisessä”, kertoo biotalouskoordinaattori Marjaana Aarnio Sodankylästä.   Tulevaisuuden toive Sodankylän ruokapalvelupäällikkö Merja Ahola? "Tavoitteena on, että vuonna 2020 alueella on vahva kuntien, jopa pohjoisimpien maakuntien välinen yhteistyöverkosto, logistiikka toimii ja teurastamo kulkee pyörillä sinne missä sitä kulloinkin tarvitaan. Matkailuyritykset, vähittäiskauppa ja rajakaupat ovat tiivisti mukana lähiruuan edistämisessä", suunnittelee Sodankylän kunnan ruokapalvelupäällikkö Merja Ahola.

Sodankylän kunnan ruokapalvelupäällikkö Merja Ahola (vasemmalla) ja biotalouskoordinaattori Marjaana Aarnio tiivistävät lähiruuan käytön edut: ruoka on laadukasta, hiilijalanjälki on kaukaa kuljetettua pienempi ja raha jää alueelle.

Sodankylän kunnan ruokapalvelupäällikkö Merja Ahola (vasemmalla) ja biotalouskoordinaattori Marjaana Aarnio tiivistävät lähiruuan käytön edut: ruoka on laadukasta, hiilijalanjälki on kaukaa kuljetettua pienempi ja raha jää alueelle.

Sodankylä myös kilpailuttaa elintarvikkeet itse. Hankintapyynnöt on pilkottu tarpeeksi pieniksi osiksi. Esimerkiksi kylmäpuristetut mehut erotettiin hankintapyynnössä kaikista mehuista. Näin paikallinen yrittäjä pystyy tarjoamaan alueelta kerätyistä marjoista paikallisesti tuotetut mehut. Kunta on myös irrottautunut keskussairaalan elintarvikehankintarenkaasta. ”Hankinnoista noin 38 prosenttia on alueellisia 1.11.2016 lähtien. Esimerkiksi suuret volyymituotteet liha ja kala tulevat omasta tai lähikunnista. Jos vielä maitotuotteet saataisiin Lapista, nousisi prosenttiosuus jopa 60 prosenttiin”, kertoo Ahola. Vertailun vuoksi todettakoon, että vuonna 2012 alueellisten elintarvikkeiden osuus oli noin yksi prosentti.   Lappilaisesta lähiruokakonseptista valtakunnallinen malli Sodankylän lähiruokakonseptista on tarkoitus kehittää valtakunnallinen malli. Myös naapurimaissa ollaan oltu kiinnostuneita konseptista. ”Haluamme jakaa tietoa mallistamme, jotta muuallakin voitaisiin tarjota entistä enemmän lähiraaka-aineista valmistettua ruokaa. Seuraavana kehitysaskeleena on yhteistyön laajentaminen. Toiminta tulee olemaan tulevaisuudessa vielä kannattavampaa esimerkiksi logistiikan ja hankintojen osalta, kun saadaan enemmän yhteistyötä kuntien välillä, maakunnan tasolla”, kertoo Ahola. Lähiruuan ilosanomaa on viety myös naapurikuntiin Kemijärvelle ja Inariin, sekä vähän kauemmas Kuusamoon. Naapurikunta Kittilän kanssa yhteistyötä lähiruuan osalta syvennetään juuri meneillään olevassa Lapin liiton rahoittamassa EAKR-rahoitteisessa Kestävät hankinnat elinvoimaisuuden lisääjänä -hankkeessa. Hankkeesta voit lukea lisää alempana tässä uutiskirjeessä.   Pudasjärvi ja Sodankylä kimpassa kehittämään lähiruuan menekkiä Ajatusta lähiruuan lisäämisestä kuntien hankinnoissa on nyt lähdetty viemään eteenpäin muun muassa Pudasjärven kaupungin kanssa. ”Malli julkisen joukkoruokailun mahdollisuuksista kehittää lähiruuan menekkiä” -hanke on elokuussa 2016 aloitettu Sodankylän ja Pudasjärven yhteinen Pohjois-Pohjanmaan ELY:n Euroopan maaseuturahaston rahoittama projekti. Hankkeen aikana kartoitetaan yhteistyön muotoja lähikuntien kanssa ja selvitetään alueen tuottajien valmiudet osallistua hankintamenettelyihin. Hankkeessa myös testataan tuotteita ja tuotantomenetelmiä, joiden avulla lähiruuan hankintaa ja menekkiä voidaan lisätä. ”Meillä on paljon opittavaa toisiltamme Pudasjärven kanssa. Meillä on suurin piirtein samanlainen asukasluku, lisäksi taajama ja maaseuturakenne samantyyppinen ja elinkeinorakenteessa paljon yhtäläisyyksiä. Kunta tai maakuntarajat eivät saa olla esteenä kehittämisessä”, kertoo biotalouskoordinaattori Marjaana Aarnio Sodankylästä.   Tulevaisuuden toive Sodankylän ruokapalvelupäällikkö Merja Ahola? "Tavoitteena on, että vuonna 2020 alueella on vahva kuntien, jopa pohjoisimpien maakuntien välinen yhteistyöverkosto, logistiikka toimii ja teurastamo kulkee pyörillä sinne missä sitä kulloinkin tarvitaan. Matkailuyritykset, vähittäiskauppa ja rajakaupat ovat tiivisti mukana lähiruuan edistämisessä", suunnittelee Sodankylän kunnan ruokapalvelupäällikkö Merja Ahola.

Sodankylä myös kilpailuttaa elintarvikkeet itse. Hankintapyynnöt on pilkottu tarpeeksi pieniksi osiksi. Esimerkiksi kylmäpuristetut mehut erotettiin hankintapyynnössä kaikista mehuista. Näin paikallinen yrittäjä pystyy tarjoamaan alueelta kerätyistä marjoista paikallisesti tuotetut mehut. Kunta on myös irrottautunut keskussairaalan elintarvikehankintarenkaasta.

”Hankinnoista noin 38 prosenttia on alueellisia 1.11.2016 lähtien. Esimerkiksi suuret volyymituotteet liha ja kala tulevat omasta tai lähikunnista. Jos vielä maitotuotteet saataisiin Lapista, nousisi prosenttiosuus jopa 60 prosenttiin”, kertoo Ahola. Vertailun vuoksi todettakoon, että vuonna 2012 alueellisten elintarvikkeiden osuus oli noin yksi prosentti.

 

Lappilaisesta lähiruokakonseptista valtakunnallinen malli

Sodankylän lähiruokakonseptista on tarkoitus kehittää valtakunnallinen malli. Myös naapurimaissa ollaan oltu kiinnostuneita konseptista.

”Haluamme jakaa tietoa mallistamme, jotta muuallakin voitaisiin tarjota entistä enemmän lähiraaka-aineista valmistettua ruokaa. Seuraavana kehitysaskeleena on yhteistyön laajentaminen. Toiminta tulee olemaan tulevaisuudessa vielä kannattavampaa esimerkiksi logistiikan ja hankintojen osalta, kun saadaan enemmän yhteistyötä kuntien välillä, maakunnan tasolla”, kertoo Ahola.

Lähiruuan ilosanomaa on viety myös naapurikuntiin Kemijärvelle ja Inariin, sekä vähän kauemmas Kuusamoon. Naapurikunta Kittilän kanssa yhteistyötä lähiruuan osalta syvennetään juuri meneillään olevassa Lapin liiton rahoittamassa EAKR-rahoitteisessa Kestävät hankinnat elinvoimaisuuden lisääjänä -hankkeessa. Hankkeesta voit lukea lisää alempana tässä uutiskirjeessä.

 

Pudasjärvi ja Sodankylä kimpassa kehittämään lähiruuan menekkiä

Ajatusta lähiruuan lisäämisestä kuntien hankinnoissa on nyt lähdetty viemään eteenpäin muun muassa Pudasjärven kaupungin kanssa. ”Malli julkisen joukkoruokailun mahdollisuuksista kehittää lähiruuan menekkiä” -hanke on elokuussa 2016 aloitettu Sodankylän ja Pudasjärven yhteinen Pohjois-Pohjanmaan ELY:n Euroopan maaseuturahaston rahoittama projekti.

Hankkeen aikana kartoitetaan yhteistyön muotoja lähikuntien kanssa ja selvitetään alueen tuottajien valmiudet osallistua hankintamenettelyihin. Hankkeessa myös testataan tuotteita ja tuotantomenetelmiä, joiden avulla lähiruuan hankintaa ja menekkiä voidaan lisätä.

”Meillä on paljon opittavaa toisiltamme Pudasjärven kanssa. Meillä on suurin piirtein samanlainen asukasluku, lisäksi taajama ja maaseuturakenne samantyyppinen ja elinkeinorakenteessa paljon yhtäläisyyksiä. Kunta tai maakuntarajat eivät saa olla esteenä kehittämisessä”, kertoo biotalouskoordinaattori Marjaana Aarnio Sodankylästä.

 

Tulevaisuuden toive Sodankylän ruokapalvelupäällikkö Merja Ahola?

"Tavoitteena on, että vuonna 2020 alueella on vahva kuntien, jopa pohjoisimpien maakuntien välinen yhteistyöverkosto, logistiikka toimii ja teurastamo kulkee pyörillä sinne missä sitä kulloinkin tarvitaan. Matkailuyritykset, vähittäiskauppa ja rajakaupat ovat tiivisti mukana lähiruuan edistämisessä", suunnittelee Sodankylän kunnan ruokapalvelupäällikkö Merja Ahola.

Lappilaiset edustavat näyttävästi kestävän kehityksen suunnannäyttäjinä

Pohjoismaiden 25 malliesimerkistä kaksi tulee Lapista

Kuva:Nordic Co-operation 

Pohjoismaiden ministerineuvosto julkaisi 20.1.2017 25 malliesimerkkiä kestävän kehityksen tuottajista

Englanninkieliseen julkaisuun kerätyt 25 tapausta ovat konkreettisia esimerkkejä käytännön muutoksista, joiden avulla yrityksen tai yhteisön toimintaa on muutettu ympäristöystävällisemmäksi. Julkaisuun valikoidut esimerkit noudattavat myös pohjoismaista biotalousstrategiaa sekä siihen määriteltyjä arvoja ja kriteereitä. Esimerkkien toivotaan innoittavan niin isoja kuin pieniäkin tahoja pohtimaan, kuinka omaa toimintaa voisi kehittää kestävämpään suuntaan.

Julkaistujen toimintamallien joukkoon ylsi muutamia suomalaisia esimerkkejä, joista lappilaisia on kaksi. Ensimmäinen lappilaisesimerkki on Kemin Digipolis (julkaisun sivulla 55). Toisena lappilaisena kestävän kehityksen esimerkkinä (sivulla 67) mainittiin myös Vuoden lähiruokateko-kilpailun voittaja Sodankylän kunnan ruokapalvelut.

Lappilaistoimijoiden saama tunnustus tuntuu voitolta myös lappilaiselle biotalousverkostolle.
- Moni ihminen sai paiskia töitä tämän asian eteen, mutta tiiviillä yhteistyöllä nämä kaksi esimerkkiä päätyivät julkaisuun saakka, iloitsee Arktinen biotalous-hankkeen projektipäällikkö Tanja Häyrynen Lapin liitosta.

Kuva:Nordic Co-operation

Tunnustuksia tulee tehokkaalla tiedottamisella

Lapin liiton hallinnoima Arktinen biotalous on koordinaatiohanke, joka edistää kanssakäymistä lappilaisen elinkeinoelämän, rahoitus- ja kehitysorganisaatioiden sekä kansainvälisten toimijoiden välillä. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa arktisesta biotaloudesta saadaan entistä enemmän työtä ja toimeentuloa Lappiin. Hanke onkin ollut avainasemassa Sodankylän ja Kemin esimerkkien esiin nostamisessa, sillä ministeriöneuvosto pyysi esimerkkiehdotuksia julkaisuaan varten suoraan hankkeen työryhmältä.

- Ehdokkaiden keräämisen lisäksi autoimme toimijoita esittelyiden tekemisessä ja pyydettyjen lisätietojen keräämisessä. Muun muassa Sodankylän kunnan ruokapalvelu teki oman esittelynsä suomeksi ja me käänsimme sen englanniksi julkaisua varten, Tanja Häyrynen luettelee.

- Tämä on tyyppiesimerkki siitä, mitä voidaan saada aikaan hyvällä yhteistyöllä kenttätoimijoiden ja laajan toimijaverkon kanssa.

Lapin liiton Arctic Smartness-hankkeessa nykyisin projektipäällikkönä toimiva Ilari Havukainen on kansainvälisen julkaisun maininnoista ylpeä - ja hyvästä syystä.

- Suomalaiset ovat edelläkävijöitä monessa asiassa biotalouden toimialalla maailmanlaajuisesti, Havukainen muistuttaa.

- Siitä huolimatta ilman tällaista tiivistä yhteistyötä ja tehokasta viestintää on vaikea saada paikalliselle toimijalle tämän tasoista näkyvyyttä. Meidän roolimme on tiedottaa hyvistä asioista eteenpäin aina kentältä ministeriötasolle, ja mahdollisuuksien mukaan myös muihin maihin.

Havukaisen mukaan malliesimerkiksi tunnustamisella ei välttämättä ole varsinaisia suoria vaikutuksia toimijoiden arkipäivään.

- Julkaisu antaa myös poliittista tukea yhteisen suunnan ja biotalouden tavoitteiden muodostamisessa pohjoismaisessa yhteistyössä. Nyt on tärkeää miettiä, miten me itse toimimme ja käytämme tätä tilaisuutta ja saavutettua huomiota toimintamme hyväksi, Havukainen pohtii.

Havukainen ja Häyrynen eivät lähde ennustamaan, kuinka laajan ja merkittävän yleisön julkaisussa mainitut toimijat lopulta tulevat saavuttamaan.

- Ministeriöneuvoston lisäksi myös muut julkaisussa mainitut toimijat esittelevät ja levittävät julkaisua omille sidosryhmilleen. Hyvin laajalle maine joka tapauksessa leviää, joten siksikin minusta on mahtavaa että saimme olla tässä mukana, Tanja Häyrynen hymyilee.

 Maaseudulta kestävän kehityksen trendiksi

Kuva: Nordic Co-operation

Voisi sanoa, että biotalous on nykyisin kansainvälinen trendi. Varsinkin uudet yritykset maataloudesta matkustamiseen haluavat olla osa biotaloutta ja kestävää kehitystä. Siitä huolimatta kentällä toimivat törmäävät usein ihmettelyyn, mitä biotaloudella oikein tarkoitetaan.

- Se hyvä puoli tällaisilla julkaisuilla on, että näiden esimerkkien ja julkaisuiden avulla kasvatetaan tietoisuutta biotaloudesta käsitteenä. Se lisää samalla myös tietoisuutta biotaloudesta Pohjoismaissa ja mitä konkreettisia mahdollisuuksia se tuo biotalouden saralla työskenteleville ja alalle pyrkiville, Tanja Häyrynen summaa.

Teksti: Anne Jaakola

Biotalouden näkymät Lapin arktisella maaseudulla

Kuva: Arktinen biotalous/Arkisto, Anne Jaakola

Koko Suomi puhuu juuri nyt biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia määrittelee biotalouden taloutena, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja ravinnon, energian, tuotteiden ja palvelujen tuottamiseen. Strategia myös linjaa, että biotaloutta kehittämällä Suomi luo uutta taloudellista kasvua ja uusia työpaikkoja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Tavoitteena on vähentää riippuvuutta fossiilisista luonnonvaroista ja ehkäistä ainutlaatuisen luontomme köyhtyminen. Uusiutuvan energian osuus Suomen energiantuotannosta oli 38,7 % vuonna 2014, jolloin Suomi sijoittui Eurostatin mukaan neljänneksi uusiutuvien energialähteiden käytössä energiantuotannossa. Olemme jo saavuttaneet tavoitteemme (38 %), mutta uusiutuvan energian osalta on silti vielä paljon tehtävää!

Lapin arktinen maaseutu tekee erittäin tärkeää työtä uusiutuvan energian alalla. Lappi haluaa olla tulevaisuudessa hiilineutraali alue. Tavoitteemme on myös taata parempi tulevaisuus tuleville lappilaisille sukupolville. Tavoitteen saavutamme vain, jos työskentelemme yhdessä tiiviisti yli erilaisten organisaatiorajojen.  Mutta miten pääsemme tavoitteeseemme? Mitä meidän tulee tehdä?

TEHEMÄ POIS!

Lappi on sitoutunut kehittämään kestävyyttä ja omavaraisuutta energian suhteen. Tällä laajalla, luonnonvaroiltaan runsaalla alueella on lähes rajattomat mahdollisuudet uusiutuvan energian kuten tuuli-, vesi- ja aurinkovoiman sekä biokaasun käytön suhteen. Jo tällä hetkellä Lapissa hyödynnetään vesivoimaa, paikallista puuta sekä metsäteollisuuden sivuvirtoja energiantuotannossa.

Työstämme tällä hetkellä hajautetun uusiutuvan energian ohjelmaa, joka julkaistaan keväällä 2017. Ohjelma laaditaan yhdessä energia-alan eri toimijoiden kanssa: mukana on yrittäjiä, tutkijoita, oppilaitoksia, julkinen sektori ja niin edelleen. Jatkossa meillä on yhteiset tavoitteet energiaratkaisujen suhteen Lapissa ja konkreettiset toimenpiteet, joiden avulla saavutamme nämä tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. On aika kääriä hihat ja ryhtyä tuumasta toimeen. Tehemä pois!

Kunnianhimoinen tavoitteemme tulevaisuudessa on, että kolmestasadasta lappilaisesta kylästä sata on energiaomavaraisia. Mutta miten? Kuten sanottua, Lapissa on lähes rajattomat mahdollisuudet uusiutuvan energian tuotantoon. Paljon mahdollisuuksia on vielä täysin hyödyntämättä. Tämän takia meidän täytyy tukea uudenlaisen yrittäjyyden syntymistä Lapin arktisella maaseudulla. On äärimmäisen tärkeää, että uudet yrittäjät näkevät uusiutuvan energian potentiaalin Lapissa ja tarttuvat tilaisuuteen!

Energiantuotanto Lapissa lähtee liikkeelle paikallisista raaka-aineista, jotka tulevat kylän sisältä. Raaka-aine voi olla mitä vaan vedestä ja tuulesta hakkeeseen ja lantaan. Energiantuotanto on käyttäjien omistamaa ja osuuskuntapohjaista. Uusiutuvassa lämmön ja sähkön tuotannossa CHP-laitokset (combined heat and power, sähkön ja lämmön yhteistuotanto) ovat erittäin tärkeitä maaseudun kylille, jos ne haluavat olla tulevaisuudessa energiaomavaraisia. Uusiutuvassa liikennepolttoaineiden tuotannossa keskitymme biokaasuun, jota tuotetaan metaanista ja vedystä. Paikallisesti tuotettu energia myös käytetään kylän sisällä.

ENERGIAOMAVARAISET KYLÄT VOIVAT PYSÄYTTÄÄ PÄÄOMAPAON

Hajautetun uusiutuvan energian tuomat mahdollisuudet ovat yksi kehittämisen kärjistä Lapin aluekehitystyössä. Yksi työkalu aluekehitykseen Lapissa on klusteriyhteistyö. Arktinen älykäs maaseutuverkosto -klusterin tarkoituksena on koota yhteen asiantuntijoiden verkosto, jonka avulla tuetaan ja kehitetään paikallista yrittäjyyttä.

Klusterityön tavoitteena on, että energiaratkaisut tukevat koko Lapin elinvoimaisuutta ja estävät maaseudun pääomapaon. Yksi tapa saavuttaa tämä tavoite on energiaomavaraiset kylät, joita jo pilotoidaan ProAgria Lapin toimesta. Näiden Lapin kylissä tehtyjen pilottien tarkoituksena on muuttaa kehityskulun suunta siten, että pääomapako maaseudulta estetään esimerkiksi jatkojalostamalla paikallisesti alueen tuotteita ja käyttämällä kiertotaloutta yhteisön sisällä. Eri teollisuusalojen kuten matkailun, metsäteollisuuden, maa- ja porotalouden sivuvirtoja voidaan myös yhdistellä kannattaviksi kokonaisuuksiksi. Esimerkiksi haketta ja lantaa voidaan käyttää energiantuotannossa ja luoda samalla uusia työpaikkoja ja hyvinvointia maaseudulle. Näin ollen ProAgria Lapin pilotit ovat kestäviä paitsi taloudellisesti myös ekologisesti ja sosiaalisesti.

Tulevaisuus näyttää valoisalta Lapin maaseudulla. Paljon on vielä tehtävää, mutta mahdollisuudet horisontissa ovat lupaavia. Biotalous on tärkeä keino kehittää Lapin maaseutua. Se ei luo ainoastaan taloudellista kasvua ja hyvinvointia alueelle vaan ottaa myös huomioon Lapin uniikin arktisen ympäristön. Me lappilaiset olemme hyvin innostuneita biotalouden mukanaan tuomista uusista mahdollisuuksista. Meidän täytyy vain kääriä hihat ylös ja alkaa työskennellä systemaattisesti yhdessä - kyllä me siihen pystymme!

Teksti: Johanna Asiala