torstai 17. elokuuta 2017

Esittelyssä uusi metsäbiotalouskoordinaattori


kuva: Asta Härkönen
Olen Timo Pisto, 49-vuotias kajaanilainen metsämies. Aloitin metsäbiotalouskoordinaattorina 15.5. Suomen metsäkeskuksen pohjoisella palvelualueella.

Metsäbiotalouskoordinaattorin tehtävä on uusi Suomen metsäkeskuksessa, jota kokeillaan yhteisesti Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa. Tavoitteena on edistää metsien kestävää käyttöä, tukea nykyisten ja suunnitteilla olevien biojalostamo- ja puurakentamishankkeiden sekä paikallisten tuotantoekosysteemien syntymistä alueille. Työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä yritysten, maakuntien liittojen, kuntien ja kehittämisyhtiöiden kanssa.

Työskentely metsäbiotalouden ja edistämistoiminnan parissa ei ole minulle ihan tuntematonta.  Aloitin työt metsäpuolella jo 1990-luvun alussa ja olen saanut mahdollisuuden työskennellä vuosien varrella erilaisissa toimihenkilö-, asiantuntija-, esimies- ja päällikkötehtävissä.

Asumme puolisoni kanssa Kajaanissa ja Paltamossa. Harrastan liikuntaa eri muodoissa, metsästystä ja rakentamista, joka on ollut tietynlainen intohimo jo pari vuosikymmentä. Tällä hetkellä vapaa-aika on kulunut paljolti opiskelujen parissa.

Kuva: Lapin materiaalipankki
Tätä kirjoittaessa on takana kolme kuukautta uusissa tehtävissä. Työ vaikuttaa mielenkiintoiselta ja haasteelliseltakin. Biotalouden kansalliset ja alueelliset kasvutavoitteet ovat merkittäviä, ja odotukset ovat korkealla myös alan organisaatioissa.  Pohjoisellakin palvelualueella on suunnitteilla useita uusia biojalostamohankkeita, joiden investointipäätöksiä maakuntien ihmiset ja toimijat odottavat mielenkiinnolla. Myös puurakentamisessa on näkyvissä positiivista virettä uusien innovaatioiden myötä.

Olen voinut todeta, että pohjoisen alueen edistämisorganisaatiot ovat vahvasti mukana metsäbiotalouden kasvutavoitteiden saavuttamisessa. On hienoa olla mukana tässä työssä.

Pidetään yhteyttä!

Terveisin
Timo Pisto

044 7104342


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti