perjantai 7. heinäkuuta 2017

Tunnelmia kuluttajien ja tuottajien kohtaamisesta

Perjantaina tehtiin historiaa, kun Rovaniemen REKO-lähiruokarenkaan ensimmäinen jakelupäivä pidettiin Pöykkölässä. Paikalle saapui sadoittain ihmisiä ensimmäisten tuotteiden vaihtaessa omistajaa ilman välikäsiä.

Kuhinaa riitti jo ennen tapahtuman varsinaista alkua.
Rovaniemen REKO-lähiruokarengas julkaistiin avoimeksi ryhmäksi Facebookissa Lapin Elintarvikepäivän yhteydessä 19.5. Heti sen jälkeen alkoi tapahtuma, kun ryhmään suorastaan virtasi innokkaita kuluttaja- ja tuottajajäseniä. Ensimmäinen tuottajien tapaaminen järjestettiin 21.6., jolloin sovittiin ensimmäisestä jakelupäivästä ja muutenkin keskusteltiin Rovaniemen REKOn toimintaperiaatteista.

REKO-rengas on omalta osaltaan toimeenpanemassa Lapin elintarvikeohjelmassa määriteltyjä toimenpiteitä lappilaisen lähiruuan buustaamiseksi. Monet ovat tätä jo odottaneet, ja nyt kuluttajilla on mahdollisuus hankkia puhdasta lähiruokaa suoraan tuottajilta ilman välikäsiä!

Ensimmäinen jakelupäivä perjantaina 7.7.

Ensimmäisen jakelupäivän Facebook-tapahtumaan oli ilmoittautunut kaikkiaan hulppeat 218 ihmistä perjantai-iltapäivään mennessä. Tuotteita oli tarjolla kananmunista EVÄS-patukoihin, pakuriteestä poronlihaan ja lampaanlihasta tehdystä chorizomakkarasta vaahtokarkkeihin. Valinnanvaraa oli siis runsaasti!

Kangaskosken kananmunia nähdään jakeluissa luultavasti jatkossakin.

Kangaskosken kojulla kävi vilske, sillä he olivat saaneet tapahtumassa tilauksia yli 80 ihmiseltä. Kaupaksi meni yli 90 kennoa! Kysyntää ylitorniolaisesta lattiakanalasta tuleville kananmunille siis on. Kangaskosken kanat saavat ravinnokseen kauraa sekä geenimanipuloimatonta rehuseosta.

















Leivejoen lihasta tekee moni herkulliset ateriat.
Esa Teerijoella oli perjantaina kädet täynnä töitä, kun hän toimitti paikalle saapuneille kuluttajille heidän tilaamiaan tuotteita. Kaupaksi kävivät niin jauheliha kuin paahtopaistikin ja moni muu tuote. Tilauksia oli Leivejoen lihallekin kertynyt lähemmäs 80. Teerijoki piti REKO-toimintaa erittäin positiivisena asiana.


















Inga Kosuselta löytyy pettuleipää ja pakuriteetä.

Inga Kosunen kauppasi kuluttajille vanhanajan herkkua eli pettuleipää sekä terveellistä pakuriteetä. Pettuleivissä mainitsemisen arvoista on niiden gluteenittomuus ja maidottomuus; ne siis sopivat useisiin ruokavalioihin!

Kosunen kertoi yllättyneensä siitä, miten hyvissä ajoin ihmiset tulivat jo paikalle. Tilauksia hänelle kertyi kaikkiaan 14 pettuleipää sekä 7 litraa pakuriteetä.











Kannialan tilalta saa leipää, ternimaitoa ja leipäjuustoa.

Kannialan tila osallistui jakelupäivään leivän, ternimadon ja leipäjuuston voimin. Kannialan tila toimii Sodankylässä ja jalostaa tuotteensa alkuperäisrotujen maidosta.

Kannialan tilalla REKO-toiminnan käynnistymistä lähiseudulla oli ehditty odotella jo parisen vuotta. Rovaniemen REKO-renkaan käynnistyminen otettiinkin heillä ilolla vastaan!




Luonnontuotteita suoraan Kemijärveltä.

Osuuskunta AapaLapin luonnontuotteet ihastuttivat kuluttajia. Tarjolla oli muun muassa juhlapuolukkajuomaa, ruususokeria sekä erilaisia siirappeja. Kaisa Tervo kertoi saaneensa kaikkiaan viisi tilausta ja jakelupäivän menneen hänen osaltaan hyvin. Tervo aikoo jatkossakin osallistua jakelupäiviin mahdollisuuksien mukaan.







Hostel Cafe Koti aikoo laajentaa tarjontaansa tuleviin
jakelupäiviin.

Hostel Cafe Koti pitää majaansa Rovaniemen keskustassa, mutta piipahti perjantaina myös Pöykkölässä kuluttajien iloksi. Tarjolla oli monenlaista leipää sekä makoisia pullia. Jakelupäivästä jäi heillekin hyvät fiilikset; lopussa suunniteltiinkin jo seuraavan jakelupäivän tarjontaa. Ensimmäisessä jakelupäivässä he saivat tilauksia 42 ihmiseltä.
















Kuuluisia EVÄS-patukoita Arctic Superfoodsin
myyntipisteellä.

Jari Kurtin Arctic Superfoodsin tuntevat kaikki. EVÄS-patukat niittävät mainetta ympäri Suomea. Patukat tehdään 100 % suomalaisista marjoista ja villiyrteistä. Näitä voi hyvillä mielin napsia välipalaksi! Kuuluisia EVÄS-patukoita Arctic Superfoodsin kojulla.

Jari Kurtti totesi jakelutapahtumassa olleen hyvä säpinä ja reilusti porukkaa paikalla. Patukkasettejä hän myi kaikkiaan 21 kappaletta. Erityisen ilahtunut Kurtti oli siitä, että tuottajat ovat tulleet hyvin uuteen ryhmään mukaan, samoin asiakkaat ovat silminnähden innostuneita REKO-toiminnasta. Tämä on Kurtin mielestä ensiarvoisen tärkeää REKO-toiminnan jatkuvuuden kannalta. 









Annelin yrtit ja karkit pitävät tehtaanmyymäläänsä Pöykkölässä.

Annelin yrtit ja karkit
toimittivat REKOn ensimmäisessä jakelupäivässä karkkien sijasta Tapionkylässä viljeltyä puikulaperunaa ja siikliä.















Osuuskunta Kota-Poron auton takakontista löytyi
erilaisia porotuotteita.

Osuuskunta Kota-Poron
suosituin tuote jakelupäivässä oli selkeästi kahden kilon paketissa myyty poron grillimakkara. Tämä tuo varmasti mukavaa vaihtelua grillinuotiolle tavallisten hiillosmakkaroiden joukkoon!



















Sanna Jämsän suussasulavat vaahtokarkit olivat suosittuja.

Wild from Arctic on Kemijärven Luusuasta kotoisin olevan Sanna Jämsän yritys. Sanna valmistaa luonnontuotteista vaahtokarkkeja sekä marmeladimakeisia, joiden väri ja maku tulevat suoraan metsästä. Tilauksia Jämsälle tuli ensimmäisessä REKO-jakelupäivässä kymmenkunta ja kaikki sujui suunnitelmien mukaisesti ilman ongelmia.















Myös lampaanlihatuotteet Kukkolankoskelta kävivät
kaupan. 

Kukkolankosken Luomu toimitti jakelupäivään lampaanlihasta tehtyä chorizomakkaraa sekä lammasryynäriä. Myös ulkofilee ja lampaankare kävivät kaupaksi.





















Rovaniemeläisen Lohiapajan tuotteiden raaka-aineet
tulevat Rovaniemeltä. 

Lohiapajan
myyntipisteellä kaupaksi kävivät poronpaistikäristys sekä erilaiset säilykkeet. Lohiapajan myymälät löytyvät Rovaniemeltä Napapiiriltä sekä Vikajärveltä.

Lohiapajan yrittäjän Mikko Riskilän mukaan päivä sujui mukavissa merkeissä. Hänestä on hienoa päästä tekemään kauppaa suoraan ihmisten kanssa. Tilauksia päivässä kertyi noin 8. Lohiapaja lähti päivään tavallista pienemmällä tarjonnalla, ja jatkossa onkin tarkoitus laajentaa valikoimaa REKO-jakelupäiviin.













Lapin Laitumilta tuottaa ylämaankarjan naudanlihasta
erilaisia tuotteita. 

Risto Yrjänheikki Lapin Laitumilta Oy:stä kauppasi suussasulavia ylämaankarjan naudanlihatuotteita REKOn ensimmäisessä jakelupäivässä. Jauhelihaa lukuun ottamatta tuotteet olivat saatavilla pakastettuina.




















Kaamoskehrän sinapit ja hillot esillä Pöykkölässä.
Mirja Kelloniemi Kemijärveltä esitteli ja myi tuotteitaan, jotka on valmistettu täysin käsitöinä luonnontuotteista. Kaamoskehrän tuotteet eivät sisällä säilöntä- tai väriaineita, ja ne ovat myös laktoosittomia sekä gluteenittomia, joten ne sopivat monenlaiselle herkuttelijalle. Kaamoskehrän tuotteita tilasi ensimmäisessä jakelupäivässä kaikkiaan yhdeksenä ihmistä. Jatkossa Kaamoskehrä nähdään jakelupäivissä mukana aina mahdollisuuksien mukaan.















Rovaniemen REKO-lähiruokarenkaan ensimmäinen jakelupäivä keräsi paljon kiitoksia ja innostusta ihmisten keskuudessa. Muutos on todella käsillä: lähiruuan aika on nyt! Tehemä pois rakkauesta Lappiin!

kuvat: Arktinen biotalous



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti