torstai 26. lokakuuta 2017

Iissä tehdään Euroopan parasta ilmastotyötä - tästä mallia Lappiin!

Ilmastonmuutos on aihe, joka koskettaa meitä jokaista, ja jonka estämiseksi meidän jokaisen tulisi tehdä töitä. Euroopan tasolla varsin esimerkillistä ilmastotyötä harjoitetaan pienessä ja piskuisessa Iin kunnassa, Pohjois-Pohjanmaalla.


Iin kunta voitti 10.10.2017 Innohiili - Innovatiiviset vähähiiliset palvelut -hankkeellaan Euroopan komission RegioStars 2017 -kilpailun ilmastonmuutos-kategorian. Iin kunta oli mukana kilpailemassa sellaisia tunnettuja kaupunkeja ja alueita kuin Pariisia, Torinoa, Toscanaa ja Tallinnaa vastaan, joten voittoa voidaan pitää erittäin merkittävänä saavutuksena - onpa kilpailua kutsuttu jopa "hankemaailman Oscariksi"!

Iin kunta on viime vuosina ansiokkaasti tehnyt töitä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi ja tämä työ on nyt laajasti tunnustettu eurooppalaisella tasolla. Iin kunta on onnistunut vähentämään hiilidioksidipäästönsä puoleen vuoden 2007 tasolta ja vuoteen 2020 mennessä tavoite on vähentää päästöjä 80 % verrattuna vuoteen 2007.

kuva: Lapin materiaalipankki
Tulokset on saavutettu Iissä lopulta yksinkertaisin menetelmin ja pienin askelein. Esimerkiksi öljylämmitteiset kunnan kiinteistöt on muutettu Iissä maalämpöön tai biolämmitykseen, lisäksi kunnan tiloista on sammutettu pois turhia valoja lisäämästä sähkönkulutusta. Kuntaan on myös hankittu sähköautoja ja julkiseen liikenteeseen on tulossa uusia innovatiivisia kokeiluita, jotka pohjautuvat kuntalaisten näkemyksiin.

Innohiili-hankkeessa on tunnistettu erilaisia pullonkauloja liittyen vähähiilisyyteen ja lähdetty ratkomaan niitä rohkeasti. Päästövähennysten lisäksi tuloksina saadaan taloudellisia säästöjä sekä asiakaslähtöisiä palveluita, kun kuntalaiset otetaan aktiivisesti mukaan kehittämään mm. kuntakeskuksen asemakaavaa. Ongelmia ratkotaan Iissä myös sillä mentaliteetilla, että ratkaisuja voidaan monistaa myöhemmin muihin pieniin kuntiin EU:n alueella - myös Lappiin!

kuva: Lapin materiaalipankki 

Tällaisesta esimerkillisestä ja etukenossa ilmastovaatimuksiin suhtautuvasta toiminnasta on syytä olla koko Pohjois-Suomen tasolla ylpeä. Lisäksi voimme Lapissa lähteä rohkeasti parastamaan tätä ideaa omiin olosuhteisiin sopivaksi.


Käy kurkkaamassa Innohiilen esittelyvideo täältä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti