maanantai 5. marraskuuta 2018

Porokellon ääni kertoo lähestyvästä vaarasta


Olet varmaan jo kuullut Porokello-sovelluksesta? Entäpä oletko ladannut sovelluksen jo puhelimeesi? Lue tämä Biotalousuutisten juttu, niin saat selville, mistä tässä kaikessa on kyse ja mistä kaikki ylipäänsä sai alkunsa!

kuva: Porokello

Henna Nurminen, henkilöstöjohtamisen rautainen ammattilainen, istuu kotona keittiön pöydän ääressä ja esittelee porokolaritilastoja porokello.fi-sivustolta. 
- Ainakin tämän vuoden toukokuun kohdalla on sattunut selvästi vähemmän porokolareita verrattuna viime vuoteen, jolloin Porokello-sovellusta ei ollut vielä toiminnassa. Trafi on teettämässä tutkimusta siitä, miten Porokello vaikuttaa porokolarien määrään, kertoo Nurminen.

kuva: Porokello

Marraskuun alusta on käynnistynyt tärkeä Musta marraskuu -kampanja, joka pyrkii vähentämään porokolareiden määrää vuoden synkimpään aikaan - keskimäärin marraskuussa sattuu lähes 30 porokolaria päivässä eli noin 40 % kaikista porokolareista ajoittuu tälle kuukaudelle.
- Porot ovat vaeltamassa nyt kohti talvilaitumia, ja teiden suolaus vaikuttaa siihen, että porot pysähtyvät teille ja niiden varsiin. Porokellon avulla autoilija saa hyvissä ajoin varoituksen tiellä tai sen läheisyydessä oleskelevista poroista.

Sovelluksen taustalla hanketoiminta


Henna Nurminen on Porokello-hankkeen projektipäällikkö.
kuva: Henna Nurminen
Porokello-sovelluksen taustalla vaikuttaa Porokello-hanke. Enontekiöltä lähtöisin oleva Henna Nurminen aloitti hankkeen projektipäällikkönä joulukuussa 2017. Hänen lisäkseen hankkeessa työskentelee viestintäammattilainen Eliisa Lintula, joka vastaa muun muassa yhteydenpidosta varoittajiin sekä asiakkuuksien hoidosta. Teknisestä tuesta vastaa koko Porokello-idean isä Ahti Lahtela. Lisäksi hankkeella on harjoittelijana Laura-Maria Vuolo.
- Saamme vahvan ohjauksen toimintaamme ohjausryhmältä. Ohjausryhmä tekee päätökset ja vie asioita tehokkaasti eteenpäin, kehuu Nurminen.  

Porokellon ohjausryhmä koostuukin usean eri alan ammattilaisista. Julkiselta puolelta edustusta on Lapin ELY-keskuksesta, joka omistaa Porokello-tavaramerkin, sekä Paliskuntain yhdistyksestä, jonka tavoitteena on poroelinkeinon edistäminen. Hankkeessa on mukana myös yrityksiä kuten V-Traffic sekä DNA.
- Meillä on laaja ja hyvä toimijaverkosto, joka on erittäin sitoutunut kehittämään Porokelloa. Ohjausryhmän jäsenet ovat aina tavoitettavissa, ja asioita on viety nopealla tempolla eteenpäin!

Porokello-hanketta on alettu työstää jo vuonna 2011, ja se sai kokeilurahoituksen vuosille 2013 - 2015. Koska kokeilurahoituksen tulokset olivat erittäin lupaavat, lähti Liikennevirasto rahoittamaan hanketta vuonna 2016.  
- Hankkeen tavoitteena on puolittaa porokolarien määrä vuoteen 2020 mennessä. Tavoite saavutetaan saamalla Porokello-sovelluksen piiriin mahdollisimman paljon aktiivisia varoittajia ja käyttäjiä. Latauksia sovelluksella on tällä hetkellä yli 60 000, mikä on hyvä alku, pohtii Nurminen.


Vahvuutena viestintä


Henna Nurmisella on varsin selkeä näkemys siitä, mikä Porokellon vahvuus on:
- Viestintä. Viestimme avoimesti ja erittäin aktiivisesti kaikissa some-kanavissamme. Näin tavoitamme myös uusia sovelluksen käyttäjiä. Lisäksi viestimme tietysti varoittajillemme, ja pyrimme kaiken aikaa kasvattamaan varoittajajoukkoa.
Nurminen näkee, että viestinnän merkitystä tällaisen sovelluksen kehittämisen kannalta ei voi olla korostamatta.
kuva: Porokello

Nurmisen mielestä Porokello ja sen taustalla toimiva hanke on tärkeä kaikille lappilaisille, ja siksi siitä tulee viestiä laajasti koko maakunnassa.
- Kuka tahansa meistä voi ajaa porokolarin. Porokolarien määrän väheneminen parantaa liikenneturvallisuutta pohjoisen teillä. Porokellon antama varoitus kertoo suuresta porokolaririskistä, jolloin kuski huomaa höllentää kaasujalkaansa ja tarkkailla tietä sekä tienpiennarta. 
Kun porokolarien määrä saadaan vähenemään, ei autojakaan tarvitse korjauttaa niin usein. Samalla porot säilyvät hengissä ja vahingoittumattomina, mikä on poroelinkeinolle suotuisaa.
- Hankkeen toiminnalla ja sovelluksen käyttämisellä on siis aluetaloudellisia vaikutuksia Lapissa!, summaa Nurminen.  


Porokellosta on monenlaista hyötyä


Palaute Porokello-sovelluksesta on ollut pääosin positiivista. Sovelluksena se on täyttänyt juuri vuoden. Tällä hetkellä tavoitteena on nostaa aktiivisten varoittajien määrää. Erityisen tärkeää on saada uusia varoittajia viikonlopuille, kun ammattiautoilijoita ei ole niin paljon töissä.
- Nyt varoittajapuhelimet on sidottu autoihin, mutta uusilla rekisteröityneillä varoittajilla on mahdollista saada sovellus myös omaan puhelimeen, kertoo Nurminen.
 
kuva: Porokello
Toisinaan Nurminen ja kumppanit ovat saaneet palautetta siitäkin, että sovelluksella tulisi voida varoittaa myös tiellä liikkuvista hirvistä.
- Hirvi on eläimenä erilainen kuin poro, se ei jää tien pientareelle, vaan menee yleensä ripeästi tien poikki. Poro taas oleskelee paikoillaan pidempiä aikoja. Näin järjestelmää ei suoraan pysty käyttämään hirvivaroittamiseen, mutta kehitystyötä tehdään asian suhteen, lupaa Nurminen.
Vertailun vuoksi todettakoon, että vuodessa Lapin alueella sattuu noin 180 hirvikolaria, kun taas poron kanssa otetaan yhteen tiellä noin 4 000 kertaa vuodessa. Yksin viime vuoden marraskuussa sattui 906 porokolaria.

Sovellus ei pelkästään varoita porokolarin kasvaneesta riskistä, vaan sieltä löytyy myös ohjeet miten toimia, jos vahinko sattuu ja auto törmää poroon. Sovelluksesta voi siis olla monenlaista apua tienpäällä liikkuvalle. Toki silti tavoitteena on vähentää porokolareita.
- Olemme tässä yhteisellä asialla. Voimme vaikuttaa porokolarien määrän vähentämiseen käyttämällä Porokello-sovellusta, aktivoimalla varoittajia antamaan varoituksia sovellukseen, viestimällä kavereille sovelluksesta ja tiedottamalla siitä, miten poro elää ja liikkuu, summaa Nurminen.

Poronhoitoalueella liikkuva ammattikuljettaja! Haluatko ryhtyä porovaroittajaksi? Otapa yhteyttä: info@porokello.fi. Uusille varoittajille on kysyntää erityisesti mustan marraskuun aikana. Tule mukaan pitämään tiemme turvallisina!

Käy myös osallistumassa Porokellon Musta marraskuu -kampanjaan Facebookissa!

kuva: Porokello

Kirjoittanut: Johanna Asiala, Lapin liitto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti