torstai 11. huhtikuuta 2019

Pyhätunturilta Jalasjärvelle - erään tuulivoimalan tarina

Juttu liittyy Itävallan energiamatkan juttusarjaan, josta on julkaistu jo aiemmin kaksi juttua: Sataenergian juttu sekä Etelä-Savon energian juttu. Tiedot tähän juttuun on antanut kyseisen tuulivoimalan omistaja Hannu-Pekka Kivistö Jalasjärveltä.

Kivistön tuulivoimala Jalasjärvellä. Kuva: Hannu-Pekka Kivistö. 

Kivistön tuulivoimala sijaitsee valtatie 3 varrella Jalasjärven rannalla, Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla. Mastokorkeutta tällä komeudella on 31 metriä, ja turbiinin siipien pituus on 12 metriä. Tuotanto alkaa rullata tuulen puhaltaessa 4 m/s, ja tuulennopeuden ollessa 14 m/s on teho 220 kW. 

Mutta miten tuulivoimala päättyi Lapin Pyhätunturilta aina Etelä-Pohjanmaalle Jalasjärven rannalle? Kyseinen voimala pyöri VTT:n ja Kemijoki Oy:n koelaitoksena Pyhätunturilla vuosina 1993–2001, jossa sitä päästiin testaamaan arktisissa olosuhteissa. Hannu-Pekka Kivistö törmäsi kuitenkin voimalan myynti-ilmoitukseen Tuulensilmä-lehden numerossa 8/2001. Kun mylly oli vielä marraskuussa 2001 vailla uutta omistajaa, päätti Kivistö kokeilla onneaan ja tehdä tarjouksen sähköpostitse - ja hänen tarjouksensa lopulta voitti! Edessä oli enää rakennusluvan hankinta ja totta kai asianmukainen naapurien kuuleminen. Lopulta voimala saapui Jalasjärvelle rekkakuljetuksella ja on pyörinyt siellä vuodesta 2002 lähtien.

kuva: Hannu-Pekka Kivistö.
Tuulivoimalan rakennus paikan päällä vaati monenlaista osaa ja osaajaa. Perustus tehtiin 7x7 metrin kokoiselle laatalle, jonka paino oli 140 tonnia. Myös torni, konehuone ja lavat piti puhdistaa ja huoltaa, samalla poistettiin lapalämmitykset. Mobiilinosturi vieraili paikalla kaksi kertaa. 

Sähköä tuulivoimala tuottaa vuositasolla 100–140 MWh. Huippukäyttöaika on 460–640 h. Erityisen hienoa on se, että käytettynä hankitun voimalan hankintakustannukset on saatu jo kuoletettua eli voimala on maksanut itsensä takaisin peräti jo kahteen kertaan! Tuotettu sähkö myydään verkkoon, ja myyntihinta on sidottu pörssihintaan.  

Käyttökokemukset ovat Kivistön mukaan olleet pääosin positiivisia, ja voimala on toiminut odotusten mukaisesti. Teknisiä käytön keskeytymisiä on tullut vain vähän, kuten tuulimittariin tullut ukkosvaurio ja ongelmat pyörivässä tuulessa. Huoltona voimala vaatii määräaikaisen voitelun sekä pulttikiinnitysten kireyden tarkistamisen. Turbiinien pyöriessään tuottama melu ei häiritse 80 metrin etäisyydellä sijaitsevassa asunnossa, ja Kivistön mukaan auringon ollessa voimalan takana silmät tottuvat pian lapojen aiheuttamaan välkyntään.

Lisätietoja tuulivoimalasta antaa sen omistaja Hannu-Pekka Kivistö, puh 045 270 2433.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti