kuva: Lapin materiaalipankki | Photokrafix |
Pariopinnäytetyön tekeminen oli yllättävän haasteellista, mutta paljon
antoisampaa kuin yksin puurtaminen. Työn ydin eli kartoitus sujui jälkeen päin ajatellen ehkä sujuvimmin, vaikka yhteyksien saaminen kuntiin
olikin hyvin aikaa vievää.
Suurimmaksi haasteeksi
muodostui teoriaosuuden rajaaminen. Puurakentaminen on aiheena hyvin laaja ja
monipuolinen, mutta lopulta saimme mielestämme aikaan melko näppärän
kokonaisuuden, joka tarkastelee puurakentamista sekä metsätalouden että rakennustekniikan näkökulmasta.
Kartoituksen tuloksista
yllätti eniten se, miten positiivisesti Lapissa
ajatellaan puurakentamisesta ja kuinka trendikkäänä investointina puurakennukset nähdään tulevaisuudessa. Vain neljäsosa Lapin kunnista antoi negatiivisia ja
passiivisia vastauksia puurakentamisen suhteen. Laajempia haastatteluja tekemällä olisi saanut tietää enemmän kuntapäättäjien suhtautumisesta ja tietämyksestä julkiseen puurakentamiseen.
Askarruttamaan jäi myös se, että emme vieläkään tiedä, kuinka paljon puuta tulee rakennuksessa käyttää, jotta se lasketaan
puurakentamiseksi. Viittaamme tällä
siihen, että puurakentamista ei ole missään täysin tarkkaan määritelty.
Tutustu Helenan ja Tuomaksen opinnäytetyöhön TÄÄLLÄ.
kuva: Helena Juntunen |
Helena Juntunen: Tulevaisuuden suunnitelmani vielä melko
avoinna. Olen hakenut metsätalousinsinöörin töitä sekä jatko-opintoja suuntautuen
biologiaan.
kuva: Tuomas Harju |
Tuomas Harju: Työpaikka löytyi Helsingistä ja aloitinkin jo toukokuussa. Rakennusala on
erittäin kiinnostava ja siinä voi kehittyä moneen eri suuntaan. En kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta lähteä jatko-opiskelemaan, mutta jatko-opiskelut eivät ole vielä ajankohtaisia. Mennään
päivä kerrallaan ja suunnataan katse
kohti tulevaa!
kirjoittanut: Helena Juntunen & Tuomas Harju
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti