tiistai 19. syyskuuta 2017

Ei mikään tavallinen luento - biotaloutta tuleville agrologeille

Missä opiskelijat näkevät itsensä valmistumisen
jälkeen?
Maaseutuklusteri kävi haastamassa Lapin ammattikorkeakoulun agrologiopiskelijoita 12.9. Paikalla oli 8 innokasta nuorta, jotka mielivät työskentelemään biotalouteen liittyvien asioiden parissa valmistumisensa jälkeen. Vielä ei aivan kaikille ollut tulevaisuuden ammatinkuva kirkastunut, mutta tästä esityksestä he saivat varmasti paljon uusia ideoita siitä, mihin kaikkeen agrologit pystyvät!


Lapin amk:n biotalouspuoli (luonnonvara-alat) ovat siirtyneet ryminällä myös sosiaalisen median maailmaan. Toistaiseksi @LapinAMKBio on valloittanut Instagramin, Facebookin sekä Twitterin. Tulkaahan seuraamaan ja kertokaa opinnoistanne ja muista toimista AMK:ssa somessa tunnisteella #lapinamkbio! 



Biotalouden konkretia teki vaikutuksen nuoriin. Harva pysähtyy ajattelemaan, kuinka lähelle tavallista arkea biotalous oikeastaan tulee. Kyse voi olla siitä, millaisia kuluttajavalintoja teet lähikauppasi hyllyillä, hankitko lähituotteita vaikkapa REKO-renkaasta tai millaista viestiä viet eteenpäin puhuessasi Lapin maaseudusta ja sen tulevaisuudesta.

Taululla tulevaisuudenkuvat vuoteen 2025.
Pelkäksi pönöttämiseksi ei kuitenkaan neljän tunnin mittainen luento jäänyt. Kaikki opiskelijat haastateltiin yksi kerrallaan seuraavin kysymyksin:

  • Mitkä ovat parhaat puolesi?
  • Mikä on sinun osaamisalueesi?
  • Missä tarvitset vielä tukea? 
Vastauksista kävi selvästi ilmi, että meillä on paljon monialaiseen yrittäjyyteen sopivia nuoria tulossa lähiaikoina työmarkkinoille. Tulevia tehtävänkuvia löytyy laidasta laitaan: taloushallinta, perusmaataloutta jatkaminen, maatilojen renkiringit, koneurakointi sekä monenmoiset maaseudun kehittämiseen liittyvät teemat kiinnostavat näitä nuoria. Haasteiksi koettiin ajankäytön hallinta, ja opiskelijat halusivat opintoihinsa lisää myös käytännön kautta oppimista. 


Lisäksi nuoret haastettiin miettimään, miltä Lapin maaseutu näyttää vuonna 2025 ja miten he sinne sijoittuvat. Näkymät olivat mielenkiintoisia. Joku halusi koneyrittäjäksi, toinen taas hevostilalliseksi. Suurin osa näki itsensä tulevaisuudessakin Lapissa, ja loputkaan eivät halunneet Pohjois-Pohjanmaata kauemmas lähteä. Biotalouden haluttiin liittyvän tulevaan ammatinkuvaan tiiviisti, erityisesti lähiruoka ja -energia vetosivat nuoriin.



Tästä on hyvä jatkaa! Seuraavaksi luvassa onkin alumni-ilta agrologiopiskelijoille keskiviikkona 27.9. Nuoret ovat tulevaisuutemme myös biotalouden saralla - on elintärkeää välittää heille viestiä mahdollisuuksista ja onnistumisista sekä ottaa heidät mukaan tulevaisuuden tekemiseen.

kuvat: Arktinen biotalous

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti