torstai 7. syyskuuta 2017

Uutta oppia naapurista puolin ja toisin - maaseutuklusteri Virossa ja Ruotsissa

kuva: Arvamus Festival

Arktinen biotalous aloitti syksyn vauhdikkaasti myös matkojen osalta. Elokuussa ehdittiin käydä kahdessa naapurimaassa aiheuttamassa positiivista kateutta sekä nappaamassa mukaan parhaita kehittämisideoita tänne meille Lappiin.

Viro 11.8.2017

kuva: Arvamus Festival
Virossa järjestettiin Opinion Festival -niminen tapahtuma elokuun puolivälin paikkeilla. Näillä mielipidefestareilla oli myös biotalousteemainen englanninkielinen väittelytilaisuus, jossa yhtenä aiheen asiantuntijana esiintyi Arktisen biotalouden projektipäällikkö Tanja Häyrynen. Väittelyä varten Arktinen biotalous antoi myös ennakkohaastattelun. Virossa biotalous on vielä lapsenkengissä, ja naapurit haluavatkin ottaa meistä mallia siinä, miten saada päättäjät vakuutetuksi biotalouden mahdollisuuksista. Matka osoitti meille myös sen, kuinka suuri vientivaltti Lapin biotalousosaaminen voi olla. 

Lue matkaraportti täältä

Jokkmokk, Ruotsi, 17.-18.8.2017

kuva: Arktinen biotalous
Jokkmokk on maantieteellisesti suuri, mutta väkiluvullisesti pieni kunta Pohjois-Ruotsissa. Jokkmokkissa painitaan samojen ongelmien kanssa kuin Pohjois-Suomenkin kunnissa: miten saada nuoret jäämään paikkakunnalle ja näkemään arktisten olosuhteiden tarjoamat liiketoimintamahdollisuudet. Koska haasteet ovat yhteiset, on luonnollista yhdistää voimamme. Tämän vuoksi maaseutuklusterin väki hurautti vuokra-autolla Jokkmokkiin 17. elokuuta parin päivän visiitin ajaksi. Jokkmokkissa saimme viedä elintarvike- ja energiaohjelmien luomisprosessin tietoa eteenpäin. Erityisen paljon ihastusta herätti lappilaisten toiminta lähiruuan kysynnän kasvattamiseksi. REKO sai nyt näkyvyyttä Ruotsissa asti! Kotiin ei tarvinut onneksi lähteä tyhjin käsin. Käy lukemassa matkaraportista, millaisia ideoita mm. energia-alan kehittämiseksi saimme Jokkmokkista mukaamme!

Lue matkaraportti täältä
Jokkmokkilaisten esitysmateriaalit löydät täältä

kuva: Arktinen biotalous


Loppuvuodesta on luvassa myös pohjoisruotsalaisten, pohjoisnorjalaisten sekä pohjoissuomalaisten yhteinen biotalouden huippukokous, jossa lähdetään luonnostelemaan mahdollisesti yhteistä kansainvälistä hankehakemusta. Jää siis kuulolle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti