maanantai 24. syyskuuta 2018

Monitoiminen metsämies tutkii biomassoja

Tervehdys kaikille! 

Mie voisin tähän alkuun vähän kertoa ensiksi ittestäni, että kuka oon ja mitä oon teheny. Kaikki sai alkunsa vuonna 1984, ku Kemmiin synty pikkunen poijjan koltiainen. Tämä poitsu nimettiin Petri Postiksi ja on sitä edelleenkin. Jokku kutsuu myös leikkisästi ”Peteksi”. Oon nyt vanhehtunu jo 34-vuotiaaksi ja opiskelen tällä hetkellä viimeistä vuotta Lapin ammattikorkeakoulussa metsätalousinsinööriksi. Aikaisemmin olen opiskellut myös konetekniikkaa samaisessa koulussa. 

kuva: Petri Posti

Mikä sai minut opiskelemaan metsätaloutta


Olen aina viihtyny enemmän ulkosalla kuin sisällä eli jokku vois sanoa et jonku sortin ulkoilmaihminen olen. Harrastuksina on ollu jo pitkään esimerkiksi lumilautailu, vaeltaminen (joskus vaikuttaa vähän jopa ”haahuilulta”) ja kalastaminen eli voisko sanoa, että luonto on tuttu ja kiinnostava elementti. Lisää opittavaa on silti ja paljon luontoon liittyen. Muita harrastuksia on frisbeegolf, sulkapallo ja sählääminen niin yleisesti kuin se pelikin (sähly). Suuremman kipinän sain metsätaloutta kohtaan jokunen vuosi sitten, kun alkoi tämä ”biotalousbuumi” ja tuli sillon tutkittua biodieseliä tarkemminkin. Silloin alkoi myös kiinnostaa, että mistä biodieselin raaka-aine on peräisin. Pari vuotta kypsyttelin ajatusta, ja sitten rohkaistuin hakemaan opiskelupaikkaa Rovaniemeltä. Sillä tiellä ollaan vielä tänä päivänä ja päivääkään en vaihtaisi pois! 

kuva: Lapin materiaalipankki | Eeva Mäkinen
Pikkusen voisin vielä raottaa lisää omaa historiaa, että mitä muuta on tullut tehtyä. Jos työhistoriaa katsastaa, niin olen toiminut laskettelu- ja lumilautailuopettajana Keminmaassa Kallinkankaalla jokusen vuojen (HUIPPU paikka!), Outokummun terästehtaalla Torniossa prosessimiehenä, urheilukaupan myyjänä hetken City Sportissa sekä SK-Importissa sekä ollut rakentamassa yhdeksänä viime vuotena Kemiin lumilinnaa. Metsäalan töitä olen tehnyt parina viime kesänä, ja oppia on tullut paljon. Ensimmäisen työharjoittelupaikan sain Lapin Metsäpalveluilta ja toisen harjoittelupaikan Suomen metsäkeskukselta. Molemman erittäin opettavaisia ja hienoja 

Opinnäytetyö biomassoista


Mikä sitten on opinnäytetyöni aihe ja miten sen sain? Aikaisemmin tuli mainittua sana biotalous, ja se on itseäni erittäin paljon kiinnostava aihealue. Olin jo alkanut pyörittelemään ajatusta opinnäytetyön tekemisestä koskien biotaloutta. Sitten se tapahtui! Sähköpostiini tuli tarjous Lapin liitolta tehdä tutkimustyö biomassojen käytöstä Lapissa tai jonkin tietyn kunnan alueella. Nähtyäni sähköpostin otin välittömästi yhteyttä Häyrysen Tanjaan, ja nyt olen hahmottelemassa tarkemmin tutkimusaluetta. Opinnäytetyössäni selvitän, mitä biomassoja hyödynnetään jo käytössä ja mitä mahdollisesti tullaan ottamaan käyttöön uusiutuvaa energiaa tehdessä. Koskeeko tutkimus koko Lappia vai tiettyä kuntaa, tulee tarkentumaan ihan lähiaikoina. 

Lopuksi toivotan erittäin hyvää ja toimeliasta loppu vuotta kaikille! Iso kiitos myös Lapin liitolle ja Maaseutuklusterille mahdollisuudesta tutkia mielenkiintoista ja tärkeää aihetta. 

Lämpimin terveisin, 
Petri Posti

kuva: Lapin materiaalipankki | Terhi Tuovinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti