Etappeja elintarvikeyrittäjän polulta - osa 1.

kuva: Lapin liitto, Tea Nevanperä.

Kun aloitin yrittäjänä, moni sanoi pitävänsä minua rohkeana. Voin kertoa, miksi yrityksen perustaminen ei ollut mitenkään erityisen rohkea teko.

Valmistuin maisteriksi Turun yliopistosta yli kymmenen vuotta ennen yrityksen perustamista. Ehdin olla töissä projektipäällikkönä pitkän ajan ennen kuin yrityksen perustaminen edes kävi mielessäni. Työelämässä olin pärjännyt hyvin, ainakin sillä mittarilla, että töitä oli riittänyt.

Työnteko on aina sopinut minulle. Kun on yksinkertaisesta aloittanut turhia nirsoilematta, on aina löytynyt seuraava ovenrako, johon jalkansa sujauttaa. Teinivuosien kesätyöt kattoivat melkein kaikki tyypilliset pestit siivouksesta mansikanpoimintaan (paitsi jäätelönmyyntiä!). Opiskeluaikoina pakkasin matkahuopia, oikoluin puhelinluetteloita ja toimin lääkekeräilijänä lääketehtaalla. Lisäksi hoidin matkapuhelinmyymälää ja toimin toimistoapulaisena vuokravälitysfirman kautta. 

Muistan vieläkin kaikki työtehtävät, ja jokainen niistä vei kohti seuraavaa vaihetta. Niin sanotuissa oman alan töissä eli aluekehityshankkeissa työllistyin kotiseudulleni Rovaniemelle ja näin monenlaisia paikallisia yrityksiä. Ihastuin pohjoisuuden tarjoamaan potentiaaliin.

Projektityöstä yrittäjyyteen

kuva: Lapin liitto, Tea Nevanperä.

Äitiyslomalla oli aikaa ajatella. Alkoi tuntua siltä, että projektipuolella voisi antaa jo tilaa uusille tekijöille. Olin kyllä osittain väärässä, sillä projektitöitä teen edelleen osa-aikaisesti. Yrityksen perustaminen alkoi pyöriä mielessä. 

Yrityksen perustaminen ei hirvittänyt minua, koska minulla oli: 

1) perheen muodostama turvaverkko, 

2) koulutuksen ja työelämän myötä taitoja ja osaamista, 

3) suunnitelma B, eli mennä takaisin palkkatöihin. 

Nyt yrityksen perustaneena ja siitä oppineena koen olevani entistä parempi työntekijä myös työnantajille.

Itse olen kokenut, että varsinainen yritystoiminta vie niin paljon aikaa, että sinänsä mukavat iltatilaisuudet ja aamukahvit ovat usein jääneet käymättä. Mutta jostakin muut yrittäjät vaan tulevat tutuiksi. Reitit alkavat kulkea samoja uria.

Palasin aika pian töihin puoliaikaiseksi projektipäälliköksi ja huomasin, että Rovaniemellä voi opiskella elintarvikealaa. Mitä jos yritykseni liiketoiminta liittyisi jonkin konkreettisen tuotteen tekemiseen? Vaikka halusin hyödyntää myös aineetonta osaamista ja entisissä töissä syntyneitä verkostoja, pelkkä konsulttina toimiminen ei tuntunut omalta.

Mietin sopivaa tuotetta ja päädyin jäätelöön. Siinähän pohjoisuuden potentiaali tulisi käyttöön koko repertuaarissaan: kylmä, arktinen elintarvike liitettynä omaan elämäntapaamme ja pohjoisiin raaka-aineisiin. Suoritin elintarvikealan tutkinnon yrityksen perustamista varten – saadakseni osaamista ja varmuutta.  

kuva: Riku Lavia, Arctic Ice Cream Factory.

Varmuutta päätökselleni perustaa yrityksen sain myös muualta. Tapasin mieheni 17 vuotta sitten. Olemme aina nauttineet muutoksista. Pitkään reissasimme ja asuimme eri osoitteissa eri kaupungeissa. Sitten muutimme yhteen Rovaniemellä, ja siitä yhdessä Helsinkiin, Brysseliin ja takaisin Rovaniemelle. Työpaikat vaihtuivat. Saimme lapsen. Vuosien varrella miehestä oli muodostunut minulle sellainen peruskallio, jonka tiesin olevan järkähtämätön, vaikka minulle ja yritykselleni kävisi miten. Ja isovanhemmat molemmin puolin olivat valmiit auttamaan lapsen hoidossa. Kotiasiat olivat sillä mallilla, että elämä ei kaatuisi yrityksen alkuajan palkattomiin kuukausiin.

Yrittäjän arjessa töitä riittää

kuva: Lapin liitto, Tea Nevanperä. 

Joskus kuulee sanottavan, että yrittäjä itse valitsee, kuinka paljon tekee töitä. Näinhän se tietenkin on, mutta löysäillen yrityksestä tuskin saa kannattavaa. En tiedä yhtään yrittäjää – ainakaan elintarvikealalla – joka ei tekisi todella paljon töitä.

Omat työpäiväni (seitsemisen tuntia päivällä ja pari tuntia koneella iltaisin) ovat ihan lälläreitä verrattuna kovimpiin tuntemiini työmyyriin. Eikä se ole mikään sankaruuden osoitus – pienyrityksessä töitä vaan tuppaa riittämään.

Kesällä jäätelöfirmassa tehdään töitä niin paljon kuin niitä on. Talvella voin pitää viikonloput suurin piirtein vapaina, ehkä kirjoittaa pyhänä muutaman tunnin kolumnia.  Lomaa pidän syksyllä viikon ja alkuvuodesta viikon.

Työntekoon pitää olla sopiva  asenne. Minulle sopiva elämänkatsomus on sellainen, että loman sijaan odotan lähempänä siintävää hengähdystaukoa – koti-iltaa, juoksulenkkiä, kahvikupillista tai tv-maratonia. Ja niitä täytyykin sitten järjestää itselleen.

Nukun päikkärit vaikka toimistopöydän ääressä ja urheilen luonnossa neljä, viisi kertaa viikossa, usein lapsen mentyä nukkumaan. Jokaisen yrittäjän pitää löytää omat tapansa palautua ja rentoutua, sillä elintarvikealalla harvalla on mahdollisuutta pitää koko vuoden nollaavaa lomaa.

Ja kyllä työelämäkin on kovaa – monet palkkatöissä uraa tekevät ovat ihan yhtä lailla kovasti työllistettyjä kuin yrittäjät. Erona on vain se, että lomat ovat lakisääteisiä ja palkkaa tulee joka kuukausi. Vaikka yrittäjällä voi joskus olla kurjempaa kuin keskivertopalkansaajalla, on hänellä varmasti toisinaan myös hauskempaa!

Yritystä perustaessa kannattaa tavalla tai toisella varmistaa itselleen tarvittavat tukirakenteet, ja ottaa kannettavaksi vain sellainen taakka, jonka pystyy kannattelemaan. Yritykseni perustamiseen tarvittu laina oli sen verran kohtuullinen, että alusta asti olen kokenut selviäväni taloudellisista tappioista yritykseni mahdollisesti kaatuessa menemällä töihin. 

Tätä taustaa vasten epävarmempaakin tulevaisuutta uskaltaa tarkastella suhteellisen rauhallisin mielin!

Kuva: http://www.arcticicecream.fi/tuotteet/

Tutustu Anna-Riikka Lavian yritykseen täällä: http://www.arcticicecream.fi/

Tutustu Anna-Riikan tekemään selvitystyöhön "Elintarvikeyrittäjän polku" TÄÄLLÄ. 

kirjoittanut: Anna-Riikka Lavia