torstai 15. kesäkuuta 2017

Puheenvuoro lappilaisille kalastajille

Kuva: Lapin materiaalipankki, Photokrafix.
KYSYMYKSET:
1) Kuka olet ja mistä tulet?
2) Mikä on ammattinimikkeesi? Millaisia töitä teet päivittäin?
3) Mikä sai sinut tähän työhön / perustamaan yrityksen?
4) Keitä ovat asiakkaasi - millaisia ovat esimerkiksi asiakassegmenttisi?
5) Millaisia palveluita / tuotteita teiltä löytyy?
6) Millaisena näet yritystoimintasi tulevaisuuden 5 vuoden päästä? Millaisia muutoksia on pitänyt tapahtua?
7) Vapaa sana!



1) Olen Janne Holopainen, savo-karjalainen kalahullu, joka asuu nykyään Rovaniemellä.
2) Olen kalamestari, jonka pääpaino on tuotekehityksessä. Kalan tuotekehitys on intohimoni!
3) Kaikki lähti siitä, että harrastuksesta piti saada ammatti. Olen enimmäkseen itseoppinut, mutta minulla on myös kalajalostajan ammattitutkinto, ja koulutuksessa erikoistuin tuotekehitykseen. Minulla on nyt yritys nimeltä Kalapalvelu 66 33 N, jossa N tarkoittaa Napapiiriä. Käykää ihmeessä tykkäämässä liikkeen Facebook-sivusta!
4) Pääasiassa kalaa menee suoramyyntiin eli paikallisille asukkaille eri tapahtumien yhteydessä. Yhteistyötä kehitellään muutaman ravintoloitsijan kanssa. Haluaisin tulevaisuudessa syöttää paikallista, arktista kalaa ihmisille, jotta homma saadaan oikeille raiteille, ettei syötäisi vanhaa savustettua Norjan lohta marketeista.
5) Meiltä saa savukalatuotteita, hiillostuotteita, kylmäsavuhaukea, joka on tällä hetkellä myydyin tuotteemme sekä muutamia muita erikoisuuksia. Kannattaa käydä tutustumassa valikoimaan!
6) Toivottavasti ihmiset tohtisivat itsekin tulevaisuudessa kalastaa enemmän. Tarjoan myös konsultointia ja koulutustoimea kalastukseen oman yritykseni nimissä. Aikaisemmin olen kouluttanut savolaisia jääräpäitä saamaan kalasta ruokaa noin kymmenen vuoden ajan. Olen iloinen siitä, että hukkasaaliin käyttöprosentti on saatu viime vuosina kalapuolella hyötykäyttöön.
7) Kannattaa käydä tutustumassa Kalapalvelu 66 33 N:ään ja tulla moikkaamaan osoitteeseen Laajakaista 3 C eli entisen emäntäkoulun tiloihin Pöykkölään, Rovaniemelle. Tilat valmistuvat hiljalleen, tällä hetkellä teen enimmäkseen ulkomyyntiä.

Yhteystiedot: Janne Holopainen, janne.holopainen@opaasi.fi050 596 3814



1) Olen Jukka Korpivuoma, Kemijärveltä.
2) Ammattinimikkeeni on kalastusmestari. Vastaan kalastusalueiden isännöinnistä, osallistun siihen liittyviin erilaisiin tutkimushankkeisiin ja teen myös varsinaiseen elinkeinokalastukseen liittyviä asioita.
3) Minulla ei ole vielä omaa yritystä, mutta ajatuksena on sellainen jossain vaiheessa perustaa. Olen harrastanut kalastusta lapsesta asti, mielenkiinnosta hain opiskelemaan alaa. Vanhempana kollegoiden esimerkit ovat ajaneet minua eteenpäin.
4) Kun perustan yrityksen, alan myydä tuotteitani todennäköisesti suoramyyntinä ja kalatukkuihin. Jonkin verran on tarkoitus saada tuotteita myös ravintoloihin, sillä kysyntä on olemassa. Myynti alkaa, kunhan Kemijärvellä avataan laitoshyväksytty kalahalli.
6) Omalta osaltani tärkeää on elintarvike- ja kalastuslainsäädännön tiivis seuraaminen. Yleisesti tärkeää on kiinnittää huomiota uusien kalastajien koulutustarpeisiin. Monet kalastukseen myöhemmällä iällä alkaneet eivät vielä hallitse kalan käsittelyä, vaan tarvitsevat tähän opastusta.
7) Kemijärven kaupungille suurkiitokset siitä, että se on ajanut sinnikkäästi elinkeinokalatalouteen liittyviä asioita eteenpäin. Samoin kiitokset Pohjoisimman Lapin Leaderin kalatalousryhmälle ja Markku Ahoselle! Kalahalli Kemijärvelle konkretisoituu toivottavasti jo tänä kesänä.

Yhteystiedot: j.korpivuoma@gmail.com040 542 7475




1) Olen Taisto Törmänen Kemijärveltä, tarkemmin Soppelan kylästä.
2) Olen kaupallinen kalastaja, ja kalastan Kemijärvellä sekä sen ympäristössä. Minulla ei ole vielä jalostustoimintaa, tällä hetkellä siis kalastan työkseni.
3) Olen koko ikäni harrastanut kalastusta, ja kun muutin Kemijärvelle kalavesien rannoille, niin päätin alkaa kalastamaan ammatikseni. Välineet olivat jo, olen aiemmin kalastanut myös Sodankylässä tekoaltailla. Kuten sanottua, jalostustoimintaa minulla ei vielä ole, mutta kun Kemijärvelle saadaan suunnitteilla oleva kalasatama, niin voin aloittaa pienimuotoisen jalostuksen. Näin saisin mahdollisimman monen kalalajin hyödynnettyä tehokkaasti.
4) Asiakkaani vaihtelevat paljon: tukut, matkailu, julkiset keittiöt, suoramyynti. Tarkoituksena olisi kuitenkin, että tuotteet menisivät enimmäkseen kuntien keittiöihin. Neuvotteluita on jo ollut julkisen puolen kanssa, samoin ravintoloiden. Ennen kuin saamme massausmahdollisuuden tänne Kemijärvelle, menevät tuotteeni pääosin muualle jalostusfirmojen jalostettavaksi. Niin kauan kun ei ole tiloja, ovat kädet sidotut jalostamisen suhteen.
5) Hauki, ahven ja kuha ovat pääkalat täällä Kemijärvellä. Muikkua on tarkoitus saada tulevaisuudessa enemmän. Kovin siikapitoinen vesi Kemijärvi ei ole, mutta sitäkin myyn sen verran kuin tulee.
6) Toivoisin, että tuossa vaiheessa kalahalli olisi Kemijärvellä täydessä iskussa, jotta saisimme jalostettua kalaa ja sitä kautta lisättyä kalastajavoluumia. Kemijärvi on iso vesistö, jonka ympärillä on paljon potentiaalisia kalastajia, kun vain saisimme heidät vesille ja kalahallin pystyyn. Kalaahan meillä on jatkuvasti saatavilla. Rekrytointiin panostaminen on yksi muutos, joka pitäisi tapahtua.
7) Terveisiä kaikille Kemijärveltä! Täällä kalaa riittää ja tahdomme sitä pyytää, kunhan vaan markkinat saadaan vetämään.

Yhteystiedot: taistoatorma@gmail.com, 040 671 8468

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti